sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Me tehtiin se! ♥



Eilen saavutin liudan henkilökohtaisia haaveita Vilkan kanssa, kun osallistuttiin Golden Ringin tokon rotumestaruuskisoihin, saavutettiin se viimeinen ALO1-tulos ja ansaittiin samalla TK1. Tuomarina oli Ralf Björklund ja tuomariharjoittelijana Kristiina Puskala.

Paikallamakuu: 8
Meinasi iskeä epätoivo jo poikkeuksellisesti tässä vaiheessa, Vilka lukkiutui kehän ulkopuolella olevaan koiraan ja tiesin liikkurin nyökätessä, että koiralla ei ole minkään valtakunnan käsitystä siitä mitä mä sille seuraavaksi tulen sanomaan. Ei mennyt heti edes tokasta, vaikka sanoin yhteen putkeen: "Vilkamaahan", siinä vaiheessa se kyllä jo reagoi muhun ja nyt en sitten ole varma että annoinko vielä kolmannen käskyn vai menikö se sitten tokan käskyn jälkeen kun katsoin sitä vähän tuimasti. Olin kyllä odottaessa varma että tämä nollattiin. Tuomari kun antoi pisteitä, sanoi mulle että kaksi käskyä sieltä ainakin tuli, toivottavasti ei kolmatta ja näytti kasia. Olin hiljaa, koska en enää ollut varma ja fiilikset vähintäänkin sekavat.


Oltiin vuorossa heti tokana, joten äkkiä palkalle häkille ja napattiin meidän noutokapula mukaan. Ajatusten nollaus paikkis sekoilun jälkeen onnistui yllättävän hyvin ja lähdettiin ihan hyvillä mielin tekemään omaa suoritusta.

Seuraaminen 9,5:
Nyt se tuntui kivalta kokeessakin, voi olla että paikka vähän aukesi, mutta se oli tiedossa jo perjantain treeneissä. En tiedä mistä se 0,5p lähti.

Liikkeestä maahanmeno 9:
Tämä tuntui omasta mielestä hyvältä, siitä en tiedä mistä se 1p lähti. Ei ennakoinut missään kohtaa.

Luoksetulo 9:
Tässä itselle suurimman jännityksen aiheutti se että pysyykö koira istumassa, on nyt joitakin kertoja valahtanut maahan ja sen teki ennen koesuoritusta vielä kun sitä muistuttelin odotellessa. Mietin mielessä vaan että "pysy istumassa, pysy istumassa.." ja siellähän se istua tönötti kun käännyin ympäri. En tosiaan tiedä mistä lähti 1p.

Noutoesineen pito 8:
Piti ihan kivasti muuten, mutta vähän mälväsi niin siitä pisteitä pois.

Kauko-ohjaus 8:
Toivotaantoivotaan kaukot, teki vaihdot, mutta liikkui taas. Ihmeen paljon pisteitä tuomarin linjaan nähden.

Estehyppy 9,5:
Kauniisti odotti ja vasta mun käskyllä yli, en tiedä mistä 0,5p tässäkin lähti.

Kokonaisvaikutus 9,5:
"Hyvä koira ja hyvä ohjaaja" Ne sanat jäivät ainoastaan mieleen, vaikka ei tuomari nyt hirvittävästi höpöttänyt muutenkaan lopussa. Olisi ollut kiva tietää mistä pistevähennykset tulivat.

= ALO1, 175,5p, sij. 2/7 ja TK1!

Me lähdettiin tekemään omannäköinen suoritus ja hakemaan hyvää fiilistä. Alun paikkissekoilua lukuunottamatta me onnistuimme meidän tavoitteessa. Kaikki meni juuri niin kuin ne parhaimmillaan kokonaisuutena on treeneissä mennyt. Ja meillä oli kivaa ja mikä parasta, kehän laidalta kuului että koira näytti siltä että sekin nautti ja että meidän tekeminen näytti hyvältä. :)

Me todellakin tehtiin se, koulutustunnus ei alunperin kuulunut suunnitelmiin, tai sen suhteen olin ajatuksella tulee jos on tullakseen. Kolme koetta kuitenkin olin suunnitellut käyväni, koska se oli sellainen luonnollinen määrä, tarkoitus kun oli kerätä kisakokemusta. Ja haaveissa on ollut osallistua kultsujen rotumestaruustokoon ja kun selvisi, että se järjestetään tänä vuonna Hyvinkäällä niin eihän sitä nyt voinut jättää väliin. Mikäpä sen hienompaa kun päättää alokasluokka rotumestiksiin ja saavuttaa vielä se koulutustunnus, aika kiva! :)