tiistai 27. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 ja kohti vuotta 2017

Taas on vuosi viimeistä silausta vaille paketissa ja olisi aika vielä hetkeksi kääntää katse menneeseen.

Mitä vuosi 2016 oli meille?

Se oli huikea matka kaikenkaikkiaan, Vilkan kanssa otettiin jättimäisiä harppauksia eteenpäin treeneissä. Saatiin tekeminen tuntumaan hyvältä yhdessä ja myös näyttämään ja vaikka pidänkin monia treeneissä tapahtuneita asioita vuoden kohokohtina, niin valehtelisin jos väittäisin etten olisi ylpeä koirasta ja itsestäni kun saavutimme 3 x ALO1, kolmesta kokeesta. Se ensimmäinen oli tietty omalla tavallaan se erityisin, mutta täytyy sanoa että rotumestiksissä saavutettu ykkönen ja sitä kautta koulutustunnus yltää kyllä samalle viivalle.

Vilka oli vielä viime vuonna treeneissä totaalisen häslä, joka kyllä teki hommia sata lasissa, mutta energia ja keskittyminen meni välillä liikaa siihen mitä muut tekivät. Osittain saattaa heijastua ohjaajasta, koska tänä vuonna huomasin sen että jos en itse stressaa siitä mitä ympärillä tapahtuu, pysyy koirakin paremmin kontrollissa. Ainakin yleensä. Tunsin että tänä vuonna saavutettiin treeneissä ja viimeisessä kokeessakin se kuuluisa yhteinen kupla, jolloin kaikki muu ympäriltä häviää ja on vain minä ja koira. Ja meidän tekeminen. Ja meidän ilo ja onnistuminen. Se on mieletön fiilis kun siihen pääsee.

Mitä tavoitteita meillä oli?

Tavoitteena oli startata tokokokeissa ja niinkuin tuli sanottua niin se saavutettiin ja tuloksellisesti kyllä ylitti omat odotukseni täysin.

Meillä oli myös tavoitteena tälle vuodelle kokeilla agilityä.
Ja sekin me saavutettiin, harmittavasti juoksut osuivat juuri siihen kohtaan, joten meidän agilityuran aloitus jäi vähän tyngäksi. Ehdottomasti jatketaan ensi kesänä jos vaan koira pysyy terveenä. Laji kyllä vei meidät molemmat mennessään.


Tarkoitus oli viedä Vilka luonnetestiin ja/tai MH-luonnekuvaukseen.
No kumpaankaan ei päästy, mutta ehkä ensi vuonna.


Tavoitteena vuodelle 2017:

Siiri:

Saada lihaskunto takaisin. Koiran lihakset kuihtuivat kesän aikana, ja nyt niitä sitten kasvatellaan takaisin.

Iloita elämästä ja pysyä terveenä

Vilka:

Korkata tokon avoinluokka ja saada yksi AVO1

Voittajaluokan liikkeet tutuiksi

MH-luonnekuvaus ja/tai luonnetesti

Tehdä säännöllisemmin jälkeä

Saada kesäksi agility treenipaikka

Käydä virallisissa lonkka-, kyynär- ja selkäkuvissa + silmäpeilaus

Iloita elämästä ja pysyä terveenä