Never gonna know if you never even try

Tämä vuosi 2012 alkaa olla kohtapuoliin paketissa, mitä meiltä jää siitä käteen? Tammikuussa heti kohdattiin suuri suru kun laumamme pitkäkorva oli pakko päästää vehreämmille porkkanamaille. Ikävä on ja pysyy, mutta nyt kaikkia hassuja muistoja pystyy jo ajattelemaan hymysuin.

Palasin meidän vanhaan blogiimme sen verran, että kurkkasin oliko meillä tavoitteita tälle vuodelle ja kauhukseni huomasin, että olin listannut sinne jotain, jotka olen kyllä ihan totaalisesti unohtanut! No, tavoitteet olivat seuraavat:

Tavoitteet vuodelle 2012:
1. Koiratanssissa kisaaminen
2. GR:n luonnetestiin osallistuminen
3. Yritetään saada Siirille parempi lihaskunto
4. Kokeillaan jotain ihan uutta! (En sen tarkemmin rajaa tätä)

Tavoite ohjaajalle:

Koittaa jättää turhat paineet (varsinkin suoritus sellaiset) minimiin ja nauttia elämästä hetki kerrallaan.

Noista oikeastaan vain nelos- ja ohjaajan tavoite ollaan saatu toteutettua. Kokeiltiinhan me uutta, kun mejäiltiin ja otettiin tokossa liikkeitä ylemmistä luokista. Ja ohjaaja unohti kisaamispaineet ja treenaamisesta tuli sitä myötä molemmille paljon mieluisampaa, jopa niin, että kisaaminen on käynyt taas mielessä.. Mutta läksyni opin, kisaamisesta ei saa tulla mitään pakkomiellettä.

Käytiinhän me tänä vuonna näyttelykehässäkin pyörähtämässä kun noutajaerkkari rantautui tuohon meidän naapuriin.

Tavoitteena ensi vuonna:

- Viedä Siiri MH-luonnekuvaukseen ja/tai luonnetestiin
- Saada koiratanssi koreografia valmiiksi (kisoihin?)
- Nauttia elämästä ;)

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! :)

You changed my life and all my goals

Keskustelupalstan erään topicin innostama ajattelin raapustaa vähän syvällisempiä ajatuksia. Ketjussa keskusteltiin siitä, että kuinka kauan on etsinyt ensimmäistä ja toista koiraansa.
Siirihän on monen vuoden odottamisen tulos, en edes jaksa muistaa kuinka monta kertaa säntäsin äidin luokse koirakirja kädessä ja pidin huolella valmistellun luennon siitä, miksi minun piti ehdottomasti saada koira ja kuinka kiva tämän ja tämän rotuinen koira olisi ja sopii myös kerrostaloon.. Ja vaikka kuinka hyvin perusteli niin siltikin sai aina vastaukseksi saman tylyn ein. Tästä lannistumatta aina kohti uutta taistoa, ajatuksella, että kyllä se joskus leppyy. Jouduin kuitenkin toteamaan, että niin kauan kun kerrostalossa asuimme, niin koiranhankintaan lupaa ei heltynyt. Käännekohta asiassa tapahtui sitten kun muutimme Nukarille, keskelle metsää. Eräs tuikitavallinen automatka muuttui hetkessä koko elämäni muuttavaksi matkaksi. Maagiset sanat tuntuivat kun unelta, lupa omaan koiraan!
Rotuhan oli jo selvillä, oma kultainennoutaja oli se Haave, joten siitä alkoi kultsukasvattajien nettisivujen selaaminen. Silloin kriteerit oli alkeelliset, lähinnä että terveet vanhemmat, kasvattaja mahdollisimman läheltä ja oliko pentuja sillähetkellä saatavilla. Onni taisi olla matkassa kun saimme aivan hurmaavan Siirin ihanalta kasvattajalta, paljon huonomminkin olisi voinut käydä noilla kriteereillä etsiessä. :)

Nyt, Siirin ollessa 5½-vuotias, voin sanoa, että odotus palkittiin kyllä. Ja jälkeenpäin olen ollut ihan onnellinenkin siitä, että aiemmin en omaa koiraa saanut. Vaikkakin lapsuuden haaverotuni olikin eri, pienikokoinen tiibetinspanieli, niin on se koirasta huolehtiminen ja sen kouluttaminen kuitenkin oma lukunsa. En ehkä olisi kyennyt siihen 10-vuotiaana.. :)

Nyt toista koiraa harkitessa, on kriteerit nousseet, moni pentue on päätynyt EI-listalleni asioiden takia, jota sillon about 6 vuotta sitten ei osannut edes ajatella. Tavallaan hyvä asia, että osaa ennakoida, mutta tieto lisää tuskaa, se tekee koiranhankinnasta aika paljon vaikeampaa. Tuntuu, että sellaista pentuetta ei löydy, joka täyttäisi kaikki kriteerini. Tiedän, että täydellisyyttä on turha tavoitella, mutta voiko ottaa pentua yhdistelmästä, jossa joku tietty (pienikin) asia häiritsee, en tiedä.. Mietintämyssyssä on nyt muutama tuleva pentue, mutta vielä en paljasta mitään, suunnitelmat ajoittuvat ensi kevät-syksy akselille ja mikään ei ole varmaa. Olen ehkä vähän taikauskoinen, mutta en uskalla nyt suunnitelmistani sen enempää huudella ennen kun asiat saavat edes hieman varmuutta, siihen asti eletään jännityksessä.. :)

En sanakirjaa suhun tarvitse

Mun on pakko fiilistellä nyt vähän tännekkin. Mä hankin siis messarista viikonloppuna aikamoisen tokoinnostuksen ja sunnuntai-iltana kun tulin kotiin, oli pakko käydä testaamassa uusia tokovälineitä. Eli uusi treeniliivi päälle, taskuun palkaksi sorsalelu, ruutunauha ja merkit mukaan. Läheiseltä parkkikselta löytyi hyvä paikka, koira paikalle istumaan (josta nousi pari kertaa, mur) ja ruutua rakentamaan. Hetki meni blondilta rakentaa edes sinnepäin ruutu, kun ei se nauha nyt ollukkaan niin helppo saada suoraan..
Otettiin helppoja harjoituksia, eli koira perusasentoon ihan ruudun viereen, annoin käskyn "ruutuun" ja ohjasin kädellä, koira irtosi hienosti nauhojen sisäpuolelle. Pari toistoa ja aina se löysi tiensä oikeaan osoitteeseen. Tää oli aika upeaa, koska tähän asti koira on irronnut ruutuun vain namikipon avustuksella, nyt en halunnut enää sotkea sitä mukaan, vaan kokeilla ilman.
Otettiin myös maahanmenoa ruudussa, josta palkka ja siitä sitten vielä sivulle. Ihan nätisti se toimi, intoa oli ehkä vähän liikaa kun perusasennot oli vinoja kun ei millään malttanut jäädä viereen vaan innostuksesta tuli vähän liikaa mun eteen. Huomautin tästä ja ohjasin kädellä suoraksi.
Viimeisen kerran vapautin ruudusta lelupalkalle, ja koira siis sananmukaisesti meni ihan sekaisin nähdessään sen pienen, hassua ääntä pitävän sorsalelun. Ihan huikea kehitys tapahtunut tässäkin, kun vielä jokin aika sitten Siiri ei osannut treenitilanteessa leikkiä mun kanssa yhtään ja nyt jaksaa innostua leluista myös treeneissä melkein aina. Sorsalelu lähti taskuun vielä siinä vaiheessa kun se oli ehkä maailman paras asia koiralle, joten toivoa on, että se jaksaa innostaa seuraavallakin kerralla.

Hieno tunne kun ollaan vihdoin löydetty yhteinen sävel Siirin kanssa, eli kai siitä pakertamisesta on sitten ollut hyötyä. Nyt voin todeta, että on se vaan varsin taitava likka! <3

Messarifiilistelyä

Nyt on messarihulinat ohi ja tänäkin vuonna sinne oli lähdettävä fiilistelemään, joskin perinteistä poiketen en tänä vuonna viettänyt koko viikonloppua siellä, vain lauantaina kävin. Aamupäivän shoppailin, oli mukavan väljää kojuilla ja mä innostuin sitten vähän tuhlailemaan, mutta ensimmäistä kertaa ostin vaan tarpeellista tavaraa. Jo vuoden verran olen haaveillut Berran kevyemmästä musta-pinkistä treeniliivistä, nyt mulla sitten on sellainen <3 Berran kojulta ostin ruutunauhan, Golden Ringiltä kävin hakemassa pidemmän (pinkin, of course) ohuen noutajahihnan treenihihnaksi ja sorsakoiralle treenipalkaksi pienen sorsalelun :) muutaman pussin ankkanameja, aktivointipelin ja messaripossun kaveriksi messarilammas-lelun, siinä mun ostoslista kokonaisuudessaan. Jossain puolenpäivän aikaan siirryin seuraamaan tokon Pohjoismaiden mestaruuskisoja, joskin oli vähän tylsä yksin katsella kun ei voinut kommentoida suorituksia kenellekkään ja tunnelmakin oli niin paljon latteampi kuin edellisen kerran kun kisat Suomessa järjestettiin, kyllä sen huomasi, että hienoista suorituksista annettiin isommat aplodit, mutta siihen se jäi ja muiden maiden kisaajille oltiin aika nihkeitä antamaan aplodeja, vaikka sieltäkin nähtiin ihan hienoja suorituksia :o 

Toko-kehältä poistuessani vietinkin loppupäivän Tuulin kanssa, joka vapautui talkoohommistaan. Shoppailtiin, käytiin syömässä ja siirryttiin seuraamaan ryhmiä. Huomasi ehkä, että väsymys painoi vähän molempia, tuli taas sellasta juttua että.. :) Mutta hauskaa oli, niinkun aina kun seura on noin priimaa! <3

Messarista käteen jäi tuosta yhdestäkin päivästä mukavia muistoja, paljon tarpeellista tavaraa, tyhjä lompakko, iso tokoinnostus ja pentukuume!