Mennyt ja tuleva vuosi

Viimeisiä viedään, nimittäin päiviä tästä vuodesta! On aika hieman palata kuluneeseen vuoteen ja samalla suunnata katsetta kohti vuotta 2015.

Meillä ei ollut tavoitteita tälle vuodelle Siirin kanssa. Oli varmaan tarkoitus vaan nauttia elämästä ja pitää hauskaa, no sitä me ollaan tehty. Maailman mullisti elokuussa pieni energiapakkaus ja sen jälkeen ei olekkaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut elämästä.

Siirin tavoitteet vuodelle 2015

* Pysyä terveenä.

* Pitää Vilka kurissa ja nuhteessa ;) Tässä on parantamisen varaa, Siiri on liian kiltti..

* Tokoilla omaksi iloksi, hassutella. 

* Korkata ehkä vetskukehät.

Vilkan tavoitteet vuodelle 2015

* Saada tekeminen tuntumaan kivalta. Tällähetkellä se on lähinnä sitä että mä teen sirkustemppuja ja koiraa kiinnostaa maassa oleva lumi enemmän.

* Noutojuttuja harjoitella enemmän. Palautusten kanssa jatkaa töiden tekemistä. 

* Jos eka tavoite saadaan kuntoon niin tutustua tokon uusiin sääntöihin ja opetella liikkeitä.

* Agilityn alkeiskurssille olisi kiva päästä, sitten kun fyysinen kasvu on siinä vaiheessa että voidaan osallistua.

* Kaikki riippuu tuosta ekasta kohdasta. Mutta. Saada koiratanssi koreografia tehtyä ja opeteltua. Mähän jo vitsillä sanoin kavereille että korkataan meidän koiratanssi kisaura ensi vuoden messarista. ;) Tai sitten ei.

* Metsästämään pakko-H:ta. 

Ohjaajalle tavoite vuodelle 2015

* Kärsivällisyyttä. 

Vilkan joulutarina

Pitkään jo puhuttu kummallisesta asiasta nimeltä Joulu, mikä kumma se mahtaa olla, tuumii Pikkukoira. Tuo Isoprinsessa sen varmaan tietää kun on tainnut monta kertaa sen nähdä, ei vaan suostu kertomaan, sanoo vaan että näet sitten omin silmin. Omistajakin laittanut jotain ihme juttuja meidän kotiin ja sanoo vaan että niihin ei saa koskea. Yhtenä päivänäkin se laittoi lattialle kumman näköisiä tyyppejä istumaan, niillä oli hassut hatut joita koitin vähän maistella kun Omistaja yritti vissiinkin ottaa jotain Joulukuvaa ja sitten se vaan tiuskaisi että ÄLÄ SYÖ, pyh, yritin vaan tutkia onko se Joulu jotain syötävää. Lähdin siitä pois kokonaan kun ei kerran pieni koira saa tutkia kiinnostavaa asiaa.

Maahan oli taas yöllä satanut sitä ihanaa valkoista ainetta, tämäkö se Joulu on, se valkoinen juttu jossa on ihana saada riemuhepuleita? Ei Isoprinsessa taaskaan suostunut kertomaan, katsoi vaan mua sen näköisenä että maltahan pentu odottaa. Ai minä vai? Omistajakin aina muistaa mainita kuinka toivoisi minulle ripauksen kärsivällisyyttä, vieläkö tässä pitäisi malttaa odottaa muka?! Se Omistaja lähti taas aamulla päiväksi johonkin, aina se lähtee, höpöttää vaan jotain että jonkun se täytyy rahaa teidänkin elättämiseen hankkia, pyh, loikoilu on kivempaa, vois sekin koittaa joskus. Jäin ihan tosissani pohtimaan mikä se Joulu on?

Se ei kaikesta päätellen ole mitään syötävää, eikä mitään minkä päällä voi hepuloida. Jossain vaiheessa se Omistajakin tuli kotiin, se näytti siltä kun olisi kävellyt maailman ympäri, oli silminnähden helpottunut ja mutisi jotain raskaasta päivästä ja siitä että alkoi Joululoma.
Mietin pohdin ja pähkäilin, ei en vaan keksinyt.
Seuraavana aamuna Omistaja heräsi taas aikaisin, ajattelin sen lähtevän taas sinne jonnekkin mistä se siitä rahasta höpöttää, mutta se sanoikin että nyt on Joulu! Olin heti valppaana kuin vain Pikkukoira voi, missä?? Haluan nähdä Joulun ja kysyä miksi se on piilotellut näin kauan! Omistaja huomasi yhtäkkisen hepulini (se on oppinut tuntemaan ne kun saan niitä aika usein, hups..) ja sanoi että ei, ei Joulua näe, sen vain tuntee. Meni vähän ohi ja yli ymmärryksen, mutta kun ei se Omistaja lähtenytkään mihinkään muualle kuin minun ja Isoprinsessan kanssa pitkälle lenkille ihanaan lumiseen metsään niin silloin sen tajusin, Joulu taitaa tarkoittaa hyvää mieltä ja yhdessäoloa, joten haluan toivottaa kaikille oikein taianomaista joulua! <3

Terveisin, Vilka (ja Siiri ja Omistaja-Minttu)

Pennun ekat hallitreenit

2.11

Käytiin Vilkan kanssa Tuusulassa ekoissa hallitreeneissämme. Lähdin alunperin vain kaverini henkiseksi tueksi, mutta toki samalla myös me saatiin hyvää treeniä. Jännä miten on jo tottunut siihen, että Vilka ei hämmästele tai arastele mitään uutta sen ihmeemmin, koska vasta jälkeenpäin mietin, että niin hetkinen, ekat hallitreenit eikä mulla käyny edes mielessä että se saattaisi aiheuttaa pennussa jotakin reaktioita. No ei se aiheuttanutkaan. Vilka heti halliin sisällepäästyä tutki paikkoja innokkaasti ja toimi treeneissä ihan samallalailla kun muutenkin häiriössä, mahtava pikkutyyppi! 
Vuoro oli ns. drive-in koulutus, eli yhden kerran koulutus, jos ei esim. pysty sitoutumaan pidempiin kursseihin. 

Aloitimme perusasennolla, joka sopi meille paremmin kuin hyvin. Meillä se sujuu käsiavulla hyvin, mutta pelkkä käsky ei vielä toimi. Vilkan paikka on kiva, mutta siihen se tarvitsee kyllä ihan reilun avun, että saan sen tulemaan oikeaan paikkaan. Hallissa oli iso peili, jota ennen treenien alkua hyödynsimme ja katsoin siitä Vilkan pa:n paikan ja musta se siis näytti oikeinkin kivalta. 

Sitten taisi vuorossa olla maahanmeno ja odottaminen. Meillä maahanmeno sujui treeneissä vielä käsiavuin, mutta odottaminen on Vilkan mielestä ihan kamalan ällöä ja yliarvostettua, se melkein pomppaa aina ylös palkan saatuaan. Niin nytkin. Otin kotona ystäväni naksuttimen käyttöön tähän, mutta siitä lisää myöhemmässä kohtaa. 

Rallytokon puolelta otettiin tulppaani, joka oli kiva kunhan kaksi vasenta jalkaa omistava ohjaaja ensin tajusi, että mihin suuntaan pitää itse kääntyä ja mihin koiran :D Mutta me saatiin tässä onnistumisia paljon ja lopussa ei tarvittu enää edes käsiohjauksia vaan pentu tuli kiltisti mukana ja kääntyi oikein!

Houkutus oli viimeinen juttu, me valittiin houkutukseksi luu, mutta alkukiskomisten jälkeen multa löytyvät namit olivat parempi ja päästiin aika helpolla. Kierrettiin ympyrää luun ympärillä ja jätä-käskyllä saatiin kivoja onnistumisia. Haluttiin vähän lisähäiriötä ja valittiin luun viereen narulelu ja vaikeus nousi kyllä heti potenssiin sata, lelu oli paljon luuta pahempi! Kierrettiin taas, ja alku oli paha, mutta sitten löytyi yhteinen sävel ja häiriöt jätettiin omaan arvoonsa. 

Ihan loppuun oli vielä houkutuspujottelu ja me mentiin ekoina, aikalailla nami kuonon edessä taidettiin mennä, mutta päästiin ongelmitta läpi!

Hyvä fiilis jäi kaikenkaikkiaan treeneistä, Vilkalle tuli vähän taas junamatkustelua samalla ja se on kyllä kiva matkakaveri, mitä nyt yritti vielä kotimatkallakin säntäillä junassa joka paikkaan, kun ei löydetty koiravaunua, jossa olisi ollut lipunmyynti, niin jouduttiin matkustamaan siinä junan eteisessä. 

"Eihän kengurua voi opettaa noutamaan!"

Vai voiko? Mulla on kultasennoutajan ja kengurunpoikasen sekoitus, tai siltä musta monesti ainakin tuntuu. Vilka on oikea koikkaloikkapomppukoira ja jo silloin kun se oli ihan pikkupentu niin ihmettelin kuinka korkealle voi pieni päästä. Vaikka salaa olen haaveillut koirasta, jonka voisi opettaa hyppäämään syliin (tästä ja monesta muusta syystä johtuen toivon Vilkan jäävän mahd. pieneksi ja kevyeksi), niin pomppiminen on välillä kovin rasittavaa.

Vilkan kasvattaja kävi lauantaina täällä meitä moikkaamassa ja samalla sain Vilkan rekkarit ja tein Omakoirassa omistajailmoituksen ja nyt näkyy kaikki Vilkankin tiedot Koiranetissä. Samalla tämä noutokoulutuksessa täysin amatööri ohjaaja sai vinkkejä miten ruveta ihan johdonmukaisesti opettamaan noutamisen saloja. Kieltämättä vähän (tai vähän ehkä enemmänkin) pihalla olen, nyt onneksi sain vinkkejä ihan malliesimerkkien (jota Vilkan hieno veli ja emä kyllä olivatkin!) voimin.
Samalla tuli selväksi mistä kenguruominaisuudet tulevat kun Duffy loikkasi korkealle, eli emäänsä on Vilka tullut ainakin siinä asiassa. Vilkassa on kyllä potentiaalia, toivottavasti mä en ummikkona ihan hukkaan heitä sitä..

Vilka lauantaina näytti oikeastaan ensimmäistä kertaa sen kuinka sen en missään nimessä halua käyttäytyvän treeneissä. Se oli rauhaton, haukkui, piippasi.. Pentukurssilla se ei ikinä käyttäytynyt noin ja nyt sitä pitää alkaa opettamaan ihan tosissaan että kun mitään ei tapahdu niin silloin ollaan rauhassa ja hiljaa ollaan vaikka tapahtuisikin. Pyh mikä possu!

Paikallaoloa ollaan otettu ruokakupilla ja ihan hienosti pysyy, häiriönä on ollut Siiri joka syö eli aika hyvin näin alkuun. Vilka siis istuu kun vien kipon kauemmas, palaan koiran viereen ja odotan hetken ja päästän kipolle.

Mulla on ollut elämää suuremmat turhautumiset ton pikkupiskin kanssa, meillä vähän kaikki tökkii tällähetkellä ja mulla on oikeasti ollut aika niin kortilla että me ei edes olla ehditty tekemään mitään. Hyvä kun molemmat koirat saa lenkitettyä ja kun muutenkin meidän pitäisi päästä tekemään lenkit eri aikaan, koska Siirin kanssa Vilka possuilee ja siihen on huomattavasti vaikeampi puuttua kun pitää yhden villikon sijaan hallita sekä se villikko että tuo toinen piskilö. Huomenna lähdetään omatoimitreeneihin ja mulla piti olla selvä visio siitä mitä teen, mutta todellisuudessa mulla ei ole vielä hajuakaan siitä. Rauhoittuminen on se juttu, mutta miten sitä lähdetään työstämään, se on asia erikseen. Mulla on joko vaihtoehtona turhauttaa koira, ja laittaa se puuhun kiinni huutamaan. Tai sitten mulla on vaihtoehtona komentaa se hiljaiseksi. Mieli tekisi kokeilla ensimmäistä vaihtoehtoa, veikkaan sen olevan tehokkaampi.
Koira vetää itsensä kierroksille, se on selvää, muuttuva tekijä on lähinnä aika jolloin koira turhautuu mesoamiseen, ohjaajana toivon ettei se kovin montaa tuntia kestä jotta päästään edes vikalla bussivuorolla kotiin.

Vilka pääsi eskarista!

Viides eli viimeinen pentukurssikerta oli viime viikon torstaina ja siitä nyt hieman selostusta.

Tällä kertaa oltiin ihan uudessa paikassa ja se osottautui meille tunnin edetessä hieman haasteelliseksi. En oikein tiedä, oliko siellä vaan NIIN paljon hajuja/pudonneita nameja tms, mikä pentua kiinnosti, mutta nenä maassa meni ja välillä söi jotain kovasti. 

Aloitettiin kuitenkin uuden paikan takia ihan kontaktilla liikkeessä. Meille se on tähän asti ollut sitä, että Vilka tulee mun edessä, mutta nyt otettiin jo pikkuhiljaa sinne vasemmalle. Ja en tiedä mistä johtuu (perusasennon hahmottamisesta, namikädestä?), mutta Vilka kyllä aika taitavasti hakeutui suoraan sinne vasemmalle ja aika näyttävästi piti kontaktia kokoajan. 

Uutena asiana otettiin liikkeestä seisomista, jota lähdettiin toteuttamaan ihan vaan itse peruuttamalla, pysähtymällä ja palkkaamalla seisomisesta. Mä tein alkuun sen virheen, että mulla oli käsi namitaskussa, no mitä siitä seurasi oli istuminen. Käsi pois taskusta ja jo saatiin onnistuneita seisomaan jäämisiä! Muutenkin mun pitää muistaa eritoten kontaktissa, että se käsi ei ole siellä taskussa, koska tottakai se pentu tapittaa kun käsi taskuun = kohta namppaa pienelle. Eli että se kontaktikin olisi oikeasti kontaktia muhun eikä namiin tai siihen namikäteen. Omia huomiota vaan. Mulla se ehkä tulee siitä kun ajattelen liikaa sitä, että palkan pitää tulla nopeasti eli käsi valmiiksi taskuun, jotta pystyy heti palkkaamaan. No, tätä vartenhan on naksuttimet palkkasanat sun muut olemassa, kun kaiken oman toiminnan pystyisi vielä kontrolloimaan samassa hetkessä niin hyvä tulisi :D

Sitten päästiin kokeilemaan hyppyä! Ei tietenkään hyppynä, vaan siis ylipäätään vaan siitä läpi menemistä, eli yhtään lautaa ei ollut hypyssä. Aluksi mentiin yhdessä läpi, tai mä menin sivusta ja Vilka läpi ja sama uudelleen. Sitten tehtiin sama avustajan kanssa, joka meni toiselle puolelle namien kanssa. Koira perusasentoon ja sitten hyppy-käskyllä vapautus palkalle. Vilka ei olisi aluksi malttanut yhtään pysyä perusasennossa koska "jee tuolla on ihminen kyykyssä eli se varmasti haluaa mut sen luokse!". Ekalla kerralla se varastikin lähdössä, joka nyt sinänsä ei tässä tapauksessa haitannut. Toisella yrittämällä mentiin jo oikeaopppisesti ja pentu jopa jaksoi malttaa mielensä hienosti.

Lopussa oli vielä rata, joka samalla testasi vähän mitä on opittu ja samalla ketjutettiin vähän liikkeitä yhteen. Lähtöviivalta koira perusasentoon ja siitä "seuraamisella" seuraavalle tötsälle, jossa istuminen, paikalla ei väliä. Siitä tötsien pujottelu, jonka jälkeen käännös ja lelukuja, mistä piti päästä kulkemaan läpi ilman että koira on leluilla. Sitten maahanmeno ja koiran jättö paikalleen ja takaisin sivulle ja vikojen tötsien välillä luoksetulo niin että koira odottaa käskyä paikallaan.

No sanomattakin selvää, että ihan noin ei Vilkan kanssa siitä selviydytty ja sai helpottaa parissa kohtaa muutenkin. Meillä meni yllättävän hienosti, mun pahin pelko oli pujottelussa ja leluhäiriöissä, mutta eihän Vilka edes vilkaissut niitä vaan tuli hienosti mukana. Maahanmeno oli hankala, tai lähinnä siinä pysyminen, mutta saatiin sekin onnistumaan niin, että käännyin vain Vilkan eteen ja takaisin sivulle ja kyllä se siinä malttoi loppujenlopuksi pysyä. Luoksetulo myös helpotettiin, tehtiin se vauhtiluoksetulona Sannan pitäessä kiinni ja niin se vaan sieltä taas tuli sellaista kyytiä että oksat pois ja sai samalla loppupalkaksi kunnon leikin ah niin ihanalla vinkuteddypatukalla. 

Loppusanat ja kiitokset kurssista ja se oli sitten siinä. Hieno ja antoisa kurssi oli ja keväällä jatketaan Sannan kanssa luultavimmin tokokurssien merkeissä, koska pimenevää syksyä ja talvea vasten Sannalla ei ole mahdollisuutta kursseja pitää.

Meillä oli junan lähtöön vielä tovi aikaa, joten jäätiin kentälle pieneksi hetkeksi tekemään perusasentoja. Vilka pyörähti tuolla radalla muutaman kerran väärään suuntaan kun otin perusasentoon, josta Sanna mulle mainitsi, joten otettiin nyt vähän pientä muistutusta. Saatiin jo valssiapuaskel pois ja saatiin tosi monta hienoa perusasentoa tehtyä! Pikkuhiljaa edistystä tapahtuu siis :)

4. pentukurssikerta

Tokavikan pentukurssikerran postaus laahaa jäljessä ja tulee vasta nyt, koska laiskuus ja ajanpuute. :)

Tokavikalla kerralla tehtiin noutoja, eli luovutusta, kantamista ja luovuttamista. Meillä nää meni vähän leikkimiseksi, aloitettiin luovutuksilla ja esineeksi otettiin narulelu. Vilka kyllä luovuttaa lelusta, jos toisessa kädessä on nami, mutta pientä kilpailemista oli havaittavissa. Kantamisia tehtiin sekä damilla, puisella ohjatun noudon kapulalla että metallikapulalla. Kaikkia Vilka suostui kantamaan, hieno pieni! Mä ite olin vaan jotenkin ihan hukassa koko liikkeen kanssa. Se on mulle vähän sellainen mörkö, en oikein tiedä mitä tehdä, en uskalla kokeilla koska pelkään että pilaan koko homman heti alkuunsa. 

Otettiin myös maahanmenoja sekä paikallaan että liikkeestä. Mehän ollaan alunperinkin saatu ensimmäiset onnistumiset nimenomaan liikkeestä ja sitä kautta lähdetty sitä vahvistamaan, mutta sujuu se paikallaankin jo, kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis ;)

Luoksepäästävyys, jossa meillä oli alkuun vähän vaikeuksia, mutta taitava pieni malttoi kuitenkin loppujenlopuksi istua paikallaan namin houkutuksen voimalla ja Sanna pääsi viereen ja nopeasti silitti hieman.

Sannalla oli mukanaan vati, joten kaikki pääsivät kokeilemaan vatitemppua turvallisesti Sannan avustamana. Meille se oli siinä mielessä tuttu, että sitähän lähdettiin heti treenaamaan kun oli pentukurssilla puhetta siitä labbiksen pennusta, jolle vatitemppu oli opetettu. Tästä videosta siis kyse alunperin, mistä kaikki lähti. Vilka hetken ihmetteli vierasta vatia, mutta aika pian se jo oli etutassuineen siinä. Kerroin Sannalle opettaneeni Vilkalle tavallaan "väärään" suuntaan eli myötäpäivään pyörimisen, perusasennon kanssahan sitä ei niin päin voi hyödyntää. Näytin kuinka hyvin se jo sujuu ja sitten ruvettiin harjoittelemaan toiseen suuntaan. Ja tähän väliin huomio, kuinka kivaa on opettaa koiraa, joka itse tarjoaa asioita, Siiri on ehkä maailman oma-aloitteeton, joten sen kanssa on turhauttavaa lähteä treenaamaan sitä kautta mitään, että koira itse tarjoaisi toimintaa. Vilka rupesi namikäden liikuttua sopivasti, tarjoamaan vastapäivään tassujen liikutusta. Ja sai sekä Sannalta että multa sanalliset kehut merkkaamaan toimintaa, ja perään heti multa namia. Pikkuhiljaa saatiin jo siinä sen pienen hetken aikana isompaakin liikettä aikaan. Tätä jatkettiin myöhemmin kotona ja lopputuloksen näette tässä: Vilkan (12vkoa) vatitreeni.

Muiden ottaessa vatitreeniä sai itsekseen treenailla luoksetuloja niin, että jättää koiran ja kutsuu sitten luokse. No, meidän tapauksessa tämä on ihan mahdoton ajatuskin, joten skipattiin tämä juttu kokonaan, kunhan ensin kasvatellaan vähän malttia pikkukoiralle niin ehkä sitten mietitään näitä paikallaolojuttuja :)

Tilannekatsaus

Kirjoitan nyt ihan oman postauksen tästä mun yleisestä hölinästä, eilisestä pentukurssikerrasta tulee sitten ihan oma postaus, etten sekoita kaikkea yhteen.

Vähän yhteenvetoa siitä mitä ollaan tehty, nähty ja koettu yhdessä ja ehkä vähän siitä, mitä pitäisi vielä tehdä (okei, aika paljon, mutta isoimmat akuuteimmat asiat). 

Vilkan kanssa on yhteiseloa takana nyt tasan 5 viikkoa. Ollaan opeteltu paljon yhdessä elämisestä ja koitettu tehdä kaikkea mitä vaan mieleen on tullut. Jos ihan perusasioista aloitetaan niin sisäsiisteyttä opetellaan yhä, mulla taktiikkana on että sisällä ei ole mitään sallittua paikkaa tehdä tarpeitaan, vaan ainoa paikka on ulos. Vahinkoja sattuu, mutta pientä pidätyskykyä löytyy (ei esim. herättyään lorota ihan suoriltaan vaan pystyy pidättämään sen aikaa että ehditään ulos, olettaen siis että heti reagoin ja rupean kiskomaan kenkiä jalkaan jne.) ja isommat hädät tajuaa selvästi tehdä ulos, mutta pidätyskyky on siis tietty edelleen rajallinen.
Hihnakävely sujuu noin pieneksi jo aika hyvin, toki hihnan pureskelua esiintyy silloin tällöin ja kiskoakin osataan.. Mutta kun tossa yksi päivä kokeilin niin, että pysähdyin joka kerta kun hihna kiristyi ja odotin, että se taas löystyy niin kyllä Vilka huomasi, että mitä pitää tehdä, että matka jatkuu. Ja vähäistä sen vetäminen oikeasti on yksin lenkeillä, Siirin kanssa ollessa innostuu ottamaan Siirin hihnasta kiinni.

Istuminen sujuu jo hienosti pelkällä käskyllä. Maahanmenoon tarvitsee käsiavun, mutta se sujuu sekä paikaltaan että liikkeestä. Perusasentoa ollaan jo tehty ja siihen tarvitaan apua paljon, mutta jos me jossain vaiheessa joudutaan kuitenkin aloittamaan ihan alusta niin plussaa jos onnistuu nyt edes jotenkin :D

Pentukurssin innoittamana ruvettiin opettelemaan vatitemppua, eli etutassut vadilla/jakkaralla ja takatassuilla liikkuu vatia ympäri. Kävin lastentarvikeliikkeestä ostamassa lastenjakkaran ja ajattelin ensimmäisenä että miten houkuttelen pennun laittamaan ylipäätään tassunsa jakkaralle. Nostettuani jakkaran lattialle ehti Vilka nostaa siihen etutassunsa, sen jälkeen pelkät takatassut ja lopulta istumaan jakkaralle etutassut maassa, ennen kun mä ehdin tehdä mitään.. Eli juu, ei ongelmaa laittaa niitä etutassujaan siihen. Pyöriminen aloitettiin (väärään suuntaan perusasentoharjoituksia ajatellen, mutta kuitenkin..) ihan niin, että pienestä tassun liikautuksesta sanalliset kehut, jonka jälkeen heti namipalkka. Tällä menetelmällä sain pennun ihan oikeasti oppimaan asian, vaikka itsekin aluksi vähän epäilin, että riittääkö sanallinen kehu merkkaamaan oikean tekemisen, kun naksuun en ole ehdollistanut Vilkaa vielä. Näköjään se riitti. Me mitään naksua tarvita ;)
Pentukurssilla opeteltiin toiseen suuntaan ja siitä enemmän pentukurssikerran omassa postauksessa. 

Hyvin tomera, energinen ja aika oma-aloitteinen neiti, kaikki ihan toivottuja piirteitä, vaikkakin välillä vähän liian tomera ja päällepäsmäri.. Ei tosiaan ole mikään arkajalka, reipas kun mikä! Ihan huippulapsi, vaikka välillä koettelee hermoja ihan kunnolla ;)

Kolmas pentukurssikerta

Tänään oli kolmas pentukurssikerta, hyödynnettiin tällä kertaa taas julkisia kulkuvälineitä ja hypättiin junaan. Käytiin odotellessamme myös tutustumassa asemarakennukseen, eikä se aiheuttanut mitään yllättävää, reippaasti Vilka siellä tepasteli ja tutki, vaikka lattia oli aika liukas ja paikka ihan uusi. Kuulutukset eivät aiheuttaneet mitään reaktiota nyt, jonkun verran kyllä namitin siinä samalla. Junaan kannoin Vilkan (hyvää treeniä kun pentu painaa jo 8kg), mutta heti junassa laskin alas eikä pentu ollut moksiskaan. Lipun leimaamisen jälkeen lähti mun perässä rappuset ylös ja käytiin istumaan, Vilka taas sylissä (vielä kun mahtuu..). Lipunmyyjä ihasteli mennessään, mutta hyvin rauhallisesti Vilka oli koko pitkän 7 minuutin matkan ajan.. ;)
Junasta noustessa annoin Vilkan itse astua ulos ja tosi reippaasti sieltä tulikin, asemalla piti vähän ihmetellä ennen kun päästiin jatkamaan matkaa. Hirmu reippaasti kuitenkin käveli aina perille saakka. 

Tällä kertaa oltiinkin hiekkakentällä, joka oli ihan kivaa vaihtelua, varsinkin kun viime kerralla ruohokentällä Vilka jostain paineistui eikä oikein halunnut enää palata riviin, joten nyt saatiin uusi paikka, joka ei kyllä aiheuttanut mitään kummoista reaktiota pennussa, eli yhtä hyvin oli kuulolla kuin missä tahansa tutussakin paikassa. 

Aloitettiin taas kontaktikävelyllä, juurikin sen vuoksi, että uudessa paikassa saatiin pennut kiinnostumaan ohjaajista eikä niinkään uudesta kentästä. Meillä sujui hyvin, Vilka tulee mun edessä ja itse peruutan, eli mitään tekemistä tällä ei seuraamisen kanssa ole, lähinnä vaan se on kontaktia liikkeessä. 

Seuraavana vuorossa perusasennot, jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin eli Sanna katsoi miten perusasennot sujuu. Mä sain palautetta siitä että kun Vilka on niin vikkelä saisi tehdä ihan liioitellun kaaren kädellä kun houkuttelee pennun oikealle paikalle ja kunnon valssiaskel taakse. Saatiin myös tehdä vähän pyörimisiä, tai koira sai, eli samallalailla ensin normaalisti perusasentoon ja palkkaus, siitä sitten vastapäivään koira pyörähtämään ympäri. Me saatiin tehtyä puoliympyrä, Vilka oli vähän hukassa, että mitä se nyt oikeen haluaa, tässähän se haluaa kuitenkin mun istuvan. Vilka on muutenkin vähän "huono" seuraamaan namia, tai namilla houkuttelu on vaikeaa, koska se ei oikeen lähde mukaan siihen. Tätä kokeillaan nyt kotona ensin ja katsotaan saadaanko Vilkan pää pyörälle! Lähinnä tässä ideana siis parantaa takapään käyttöä. Sanna kertoi myös nähneensä Youtubessa videon tosi nuoresta labbiksen pennusta, joka pyörii jakkaran päällä, eli etutassut jakkaralla ja takatassuilla ottaa askelia. Pitää kokeilla Vilkan kanssa :D 

Maahanmenot sujuivat viimeksi tosi heikosti, tosin silloin oltiin vasta aloitettu sitä harjoittelemaan, nyt ollaan jo otettu paljon toistoja eri paikoissa ja eri alustoilla (koska märkä nurmikko osoittautui hyvin ällöksi paikaksi mennä maahan) ja kurssillakin saatiin jo onnistumisia. Oli puhetta lonkka-asennoista ja Sanna sanoi, että edellisessä ryhmässä oli koira jolla lonkka-asento oli hyvin vahva ja ohjeisti, että niistä ei palkattaisi ollenkaan. Sanoin, että Vilka vielä välillä sitä tarjoaa, ja olen sitä siitä tähän saakka palkannut, mutta nyt kun tehtiin maahanmenoja niin Sanna sanoi, että Vilka noin pieneksi pennuksi jaksaa pitää itsensä suorassa, joten sitä voi jo nyt vaatia siltä. Eli jättää huomiotta ne lonkka-asento maahanmenot. Saatiin kehuja hyvistä maahanmenoista. :)

Uutena asiana otettiin luovutuksia. Mä en rehellisesti sanottuna ole ottanut Vilkan kanssa yhtään luovutuksia ennen tätä päivää. Saatiin hyviä vinkkejä ja muutamalla toistolla Vilka oikeasti luopui lelusta ja "vaihtoi" sen namiin. Hieno penska!

Vielä koirakoiden pujottelu ja lisähäiriönä siellä oli ämpäreitä ja yhden päällä oli narulelu. Voi huhheijjaa.. Mä tiesin, että siitä tulee tuskaa, mä en vaan osaa ajottaa sitä huomautusta kun meinaa häiriö viedä voiton huomiosta ja Vilka on vielä niin kirppu että palkkakin pitäisi saada nopeasti niin alas. Ja aikaisemmin kerroin, että namilla "imuttaminen" on Vilkan kanssa hankalaa, joten se ei ainakaan helpottanut tätä yhtään ja vaikeaa se olikin! Se oli pelkkää selviytymistä koko matka.. 

Viimeisenä luoksetulo joka on kyllä ilahduttavaa katsottavaa joka kerta. Hetsasin Vilkaa taas lähdössä lelulla ja se oli ihan innoissaan, otin lyhyellä matkalla ja kutsuin ja sieltä se vikkelä pentu taas lähti ihan kakssataa lasissa! Kunnon palkkaus lelulla ja se tarrasi taas kiinni siihen niin kovaa, että sain kuljetettua sen lähtöpaikalle asti taas.

Vilka jaksoi ihan eri tavalla kun viime kerralla, mutta nyt on pidetty oikeastaan tiistai ja keskiviikko kotipäivinä, ja ihan eri tavalla riitti Vilkalla voimia tänään. Jaksoi vielä tunnin kurssikerran jälkeen juosta hihnassa ja näytti siltä kun olisi jaksanut vaikka toisen tunnin vielä treenata.. 

Note to self: 
- Ota varahihna mukaan. Vilka ehti ihan pienenpienen hetken natustaa sen remmiä ja hyvä ettei mennyt poikki.. Tein siihen solmun (vaikka vihaan jos hihnoissa on solmuja..), jotta se oli vähän turvallisempi kun sen piti kuitenkin kotiin asti kestää.

- Edelleenkin se lepopäivä pennulle ennen kurssia.

Pennun omistamisen ihanuus ja kamaluus

Koiranpennuthan perinteisesti ovat söpöjä ja ihania, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Välillä uhkaan laittaa pennulle postimerkin takapuoleen ja osoitteeksi Timbuktu, mutta on se kaikesta (kamaluudestaankin) huolimatta niin ihana! Ja vaikka kuinka se akupunktiohoito, mitä pentu tarjoilee hirveillä naskalihampaillaan sattuu ja on kamalaa, niin kaiholla katson kun pentu kasvaa. Ne on niin hirmu pienen hetken niin pieniä. Vilka tuoksuu onneksi vielä ihan pennulta ja koitan sitä haistelemalla tallettaa sen johonkin muistolohkoon aivoissani, se tuoksuu niin ihanalle! Vilkan korvat ovat ihan parhaat, ne ovat ihan jättisuuret. Töissä kun luin kirjaa Dumbosta lapsille, tuli mieleen ihan Vilka.. Ja se kun se istuu, odottaa namia ja tapittaa suloisilla silmillään kontaktissa, se on kyllä ihan mielettömän kaunis pentu. 

Löytyy siitä silti se Kremlins-puolikin ja se yhdistettynä uskomattomaan kovapäisyyteen niin on ollut välillä aikamoisia tahtojentaistoja. Jokaisen Vilkan nähneen suusta on lähes aina kuulunut joko "Sille sopii kyllä tuo nimi, se on aika vilkas.." tai "On se kyllä aika riiviö". Jep. Energiaa riittää vaikka koko talon tarpeiksi. Kaveri kävi huskynpentunsa kanssa ja vaikka se kuullun perusteella on energinen niin Vilkaan verrattuna Kaapokin vaikutti rauhalliselta. 

Hirmu tyytyväinen olen kyllä ollut pentuun ja toivon siitä saavani kaverin kaikenlaiseen harrastamiseen. Vilka on aikamoinen päällepäsmäri muiden koirien kanssa ja toivon todella, että ne eivät kehitä Siirin kanssa mitään välirikkoja missään vaiheessa. Siiri kun jostain syystä monesti provoisoi olemuksellaan muita narttuja käymään päälle. Vilka nimittäin ihan suuttui Kaapollekkin tuossa kun oli ilmeisesti jo väsähtänyt ja toinen kehtasi tulla vielä härkkimään.. 

Ja voiko sitä muka olla nauramatta kun toinen vetää riemuhepuleita hihnassa ja riehuu löytämänsä mäkkärin pahvimukin kanssa? Harmi, kun kameraa ei koska ehdi näissä tilanteissa kaivaa esille :D

Yksinolojen suhteen pentu on toistaiseksi ylittänyt kaikki pilvilinnakuvitelmatkin. Vielä ei ainakaan ole jäänyt yhtään huutamaan perään eikä tuhoja yksinollessaan ei ole juurikaan tehnyt (kaikki melkein on tehty meidän kotonaollessa). Toivottavasti sama meno jatkuu!

Vilka(s) pentukurssilainen

Eilen oli pentukurssin toinen kerta ja jatkettiin siitä, mihin viime kerralla jäätiin. Paikkana sama ruohokenttä kuin viimeksi. 

Kontaktikävely: Sujui paremmin kuin edellisellä kerralla, ei mitään ihmeempiä huomioita tästä, toistoja vaan.

Perusasento: Harjoiteltiin etukautta sivulle, opetteluvaiheessa ohjaaja tekee vasemmalla jalalla "valssiaskeleen" taakse. Meillä tämä sujui yllättävän hyvin, mutta Vilka kun on vasta niin pieni, niin fyysisen kasvamisen myötä joudutaan varmasti palaamaan vielä näihin alkuharjoituksiin. Hahmotellaan kuitenkin nyt jo oikeaa paikkaa Vilkalle. 

Maahanmeno: Tässä vaiheessa pennun keskittyminen ei enää pysynyt kasassa ja meillä maahanmeno muutenkin vasta niin alkutekjöissä, joten ei otettu tätä ollenkaan. Ruoho on muutenkin Vilkan mielestä ällö alusta mennä maahan. Jatketaan siis kotona opettelua. Opetetaan suoraan maahan, EI istumisen kautta. 

Vieraan koiran ohittaminen: Ryhmän pujottelua, me Vilkan kanssa pysyteltiin omalla paikalla, koska en halunnut rasittaa pentua enempää. Sai nameja aina kun toinen koira meni ohi ja pentu pysyi rauhallisena istumassa. 

Luoksetulo: Vauhtiluoksetulona, lyhyellä matkalla ja palkkana vinkupatukka. Hölkkäsin vähän matkan päähän, kutsuin ja vähän kumarruin ja kutsuin, lähti heti ja tuli kyllä taas supervauhtia! Palkkasin lelulla, ja siinähän tuo pysyi kiinni kuin takiainen, joten leikitin lähtöpaikalle asti. 

Huomioitavaa seuraaville kerroille

* Edellinen päivä lepoa pennulle.

Ps. En muuten ikinä hanki pikkukoiraa, perusasennon opettaminen Vilkalle on kamalaa kun se on niin kirppu vielä :D

Haastava maahanmeno

Vielä eilen mun blogikirjoituksen aiheena oli maahanmenon opettamisen kamaluus. Muistan vielä tänä päivänäkin, kuinka vaikeaa Siirille oli aikanaan opettaa maahanmenoa ja nyt kuvittelin jonkun maahanmenokirouksen laskeneen mun ylle, kun yritin Vilkalle sitä sitkeästi opettaa, mutta pentu lähinnä katsoi hölmistyneenä mua. Ja ei, en ajattele, että 10 viikkoisen pennun pitäisi sujuvasti oppia jo vaikka ties mitä. 
Tähän mennessä satunnaiset maahanmenot ovat olleet tuuripeliä ja runsaista kehuista huolimatta jääneet yksittäisiksi onnistumisen hetkiksi. 

Istumista on nyt harjoiteltu paljon. Eilen kokeilin niin, että kun Vilka oli kauempana, käskin istumaan ja tosi täpäkästi se pieni peppu painui alas pienestä välimatkasta huolimatta. Istumista ja kontaktia käytiin eilen harjoittelemassa läheisellä hiekkakentällä. Häiriönä meillä oli isä ja poika, jotka olivat potkimassa palloa. Istuminen ja kontakti sujuivat vaikka pallo karkasi ja vieri meitä kohti. 

Harjoiteltiin myös vapaanapitoa, joka on itselle vähän mörkö. Siirin kanssa en ikinä saanut vapaanapitoa treenattua niin varmaksi, että uskaltaisin pitää sitä missään täällä kaupungissa vapaana. Mutta mulla kaikuu edelleen pentukurssin vetäjän Sannan sanat korvissa kun puhuttiin luoksetulosta ja vapaanapidosta ylipäätään, että hihnojen ja liinojen pitäminen perässä pitää harkita tarkkaan, napanuora on vaan katkaistava. Hihna siis irti ja pentu vapauteen. Mulla oli mukana tietysti paljon nameja ja vinkupatukka. Hienosti Vilka tuli kyllä luokse, ja sai palkaksi leikkiä ja pääsi uudestaan vapaaksi. Ainoastaan kerran se ei kuunnellut heti, jotain mielenkiintoista oli pusikossa ja yllättävänkin kauas lähti, lopulta sain houkuteltua pennun luokseni kun menin itse vähän lähemmäksi Vilkaa.

Sitten se maahanmeno. Ollaan nyt monena päivänä sitä harjoiteltu, koulutushetket ovat tietysti vielä hyvin lyhyitä, eli pieniä hetkiä kerrallaan. Tänään tapahtui joku käänne, kun sain pennun menemään maahan, josta sai tietysti isot kehut, siitä sitten tajusi mitä haen ja saatiin jo monta toistoa hienoja maahanmenoja! Lopetettiin tietysti onnistumiseen, joten katsotaan mitä tapahtuu kun pentu saa vähän työstää oppimaansa..

Ainiin ja tänään oli taas punnituspäivä, ikää tasan 10 viikkoa ja painoa tänään on 6,9kg, eli 1,5kg nousu edellisviikkoon, mutta edelleen hyvin sopusuhtainen pentu. Itseasiassa yhdessä vaiheessa musta näytti, että on hieman liian hoikka, mutta kun ei alkuun syönyt niin paljon kun olisi ehkä "pitänyt". Ehkä on ottanut nyt hieman kiinni ja nykyään ruokakin maistuu paremmin, aamu- ja iltaruokiin kun saa aina vähän maistiaisia Siirin ruuista. Vilka on jo päässyt maistamaan poron- ja naudanlihaa sekä kanan sydämiä ja broilerinsiipeä. Jossain vaiheessa on tarkoitus ainakin 50/50 ruokinnalle siirtyä, eli puolet nappulaa ja puolet raakaruokaa. 

Matka TVA:ksi on aloitettu!

Hirvittävästi olisi asiaa ja kerrottavaa, mutta kun ei oikein tahdo löytyä aikaa blogiin asti kaikkia juttuja saattaa. Monesti on ajatus "tästä kirjoitan blogiin", mutta sitten kun pentu on rauhassa ja olisi aikaa avata kone niin huomaa että joko koneella olisi miljoona muutakin asiaa tehtävänä tai sitten ei vaan yksinkertaisesti jaksa. 

Pennun kanssa on tehty asioita ja käyty eri paikoissa niin paljon kuin vain suinkin on ehditty ja jaksettu. Eläinlääkärillä ollaan käyty nyt kaksi kertaa punnitsemassa Vilka, tasan 8 viikkoisena neiti painoi 4,5kg ja siitä viikon päästä 5,4kg, seuraava punnitus on sitten ensi tiistaina.

Ukkonen on tullut tutuksi, mitään normaalia pelästymistä kummempaa ei aiheuttanut vaikka ukkonen sattui olemaan ihan päällä ja jyrähti ihan kunnolla.

Kynnet on kertaalleen leikattu, saksia yritti purra (mitäpä se ei yrittäisi..), mutta muuten oli ihan rauhassa. Muutenkin olen paljon hiplaillut tassuja ja korvia ja häntää yms jotta tottuu siihen että on ihan ok jos vähän tutkitaan. Mulla on joku pakkomielle haistella Vilkaa, en tiedä olenko unohtanut miltä pennut tuoksuu, mutta Vilka ainakin tuoksuu ihanalle! Lisäksi sillä on päässä ja niskassa niin pumpulinpehmoista karvaa, että siihen on parasta saada laittaa naama kiinni.

Eilen oli ensimmäinen pentukurssikerta ja siinä saatiin taas paljon uusia kokemuksia. Ensimmäinen junamatka sujui hyvin, asemalla mennessä itseasiassa näin ensimmäistä kertaa Vilkalla menevän hännän koipien väliin, aseman kuulutukset tulivat juuri silloin, mutta en tiedä aiheuttiko ne pienen pelkoreaktion. Loppu junan odottamisaika oltiinkin turvallisessa sylissä. Junassa vähän ihmetteli ja vinkui, mutta aika rauhallisesti oli sylissä.

Pentukurssin aiheena oli kontakti paikallaan ja liikkeessä, istuminen, vieraan koiran kohtaaminen ja luoksetulo.

Aloitettiin esittelykierroksella, piti vähän kertoa mitä on tehty ja mitä halutaan kurssilta. Mun osuus oli helppo, Vilka on vasta niin vauva että meidän tavoitteet on vain saada uusia turvallisia ja positiivisia kokemuksia, vähän häiriötä ja uusia paikkoja ja mennään ihan pennun tason mukaan. Muut koirat meidän ryhmässä ovat kuitenkin reilusti vanhempia, joten ihan samallalailla ei Vilkalle voi harjoituksia tehdä.

Kontaktilla paikallaan aloitettiin ja me saatiin muutama onnistunut suoritus, mutta kun oltiin ruohokentällä, josta ihan vierestä meni ohi ihmisiä koirineen, lastenvaunuineen yms niin huomiota paljon vei ympäristö. Jatkettiin kontaktikävelyllä, mutta meille oli jo haastavaa kulkea samaan suuntaan, koska Vilka on aika usein mun kanssa eri mieltä siitä mihin suuntaan ollaan menossa, joten me ei kauheesti liikuttu tässä :D mutta hyvä vinkki jatkoon!

Kouluttaja kysyi kuinka monen pentu osaa istua pelkällä suullisella käskyllä ja yksi kolmesta nosti käden ylös (ja se en ollut minä). Mä en ollut koskaan oikeastaan kokeillut, joten en sellaista uskaltanut lähteä väittämään, mutta kun kokeilin niin kyllä se Vilkakin pepun maahan laittoi ilman vartaloapuja. Sillä on kyllä tapana istua aina kun mulla on nami kädessä, mutta vahvistamalla saadaan käsky varmasti yhdistymään käytökseen.

Vieraan koiran kohtaaminen tehtiin meille helpotetusti, eli lyhyemmällä matkalla. Namilla houkuttelemalla sain Vilkan tulemaan ohi toisesta koirasta, toiseen suuntaan tuli väärinkäsitys ja toinen ohjaaja tuli mun näkökulmasta väärältä puolelta jolloin mulla oli Vilka väärällä puolella enkä sitä ehtinyt korjata.

Vinkuteddypatukka on paras!

Luoksetulo otettiin vauhtiluoksetulona, kouluttaja piti kiinni ja mä lähin lelun kanssa poispäin, kutsuttuani Vilkaa se seisahtui paikalleen, kutsuin uudestaan ja näytin lelua mutta ei vieläkään mitään. Sitten tajusin mennä kyykkyyn, koska usein tulee kutsuttua sitä niin, johan löytyi vilkkaat tassut alle ja tultiin kyllä niin lujaa että! Palkkasin lelulla ja otin kiinni vasta lähtöpaikalla.

Vilka pieni tutkimusmatkailija

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.."

Melkein viikko ollaan Vilkan kanssa tutustuttu toisiimme ja aikamoisen täpäkkä ja luonteikas tyttö sieltä söpön ulkokuoren alta on paljastunut. Olisin ehdottomasti jonkinlaisen pentuloman kannalla, sen verran väsyttävää on ollut yhdistää työt ja pennun kanssa eläminen. Tai no ei se ehkä muuten, mutta pentu on kahtena viime yönä herännyt keskellä yönä ja herättänyt myös mut. Eikä tietysti ole heti nukahtanut uudestaan vaan tehnyt kaikkea kiellettyä. Kahden aikaan yöllä, väsyneenä, tietoisena siitä että kolmen tunnin päästä on herätys ja siihen päälle pentu, joka puree kaikkea mitä ei saisi, kuulostaako houkuttelevalta? :D

Mutta on sitä vaan aika hauska seurailla, se on niin holtiton kun motoriikka ei ihan ole täydellistä vaan muksahdellaan kumoon tuon tuosta. Siirin kanssa on saatu aikaan jo ihan hyviä paineja, olen jo uskaltanut vähän enemmän niiden antaa leikkiä. Siiri leikkii nätisti ja Vilka ei kyllä yhtään anna periksi vaikka on edelleen niin paljon pienempi. 

Maanantaina käytiin Hyvinkään keskustassa kirjastoaukiolla ihmettelemässä maailmanmenoa. Kaverini tuli katsomaan pentua ja leikitettiin sitä, Vilkalta löytyy kyllä taistelutahtoa ja kaikki vinkulelut on parhaita, olen tainnut saada vinkuaddiktikoiran! Aikansa leikittyään pentu malttoi ottaa pienet unet, vaikka ympärillä olikin hälinää (mm. lasten leikkipaikka vieressä ja muutenkin paljon trafiikkia joka suuntaan). Pidän ehdottoman hyvänä puolena sitä, että pentu osaa rauhoittua paikassa kuin paikassa, sen takia käydäänkin paljon väsyttämässä pentua näin, jotta se oppisi että voi nukkua/rauhoittua missä tahansa. 

Toissapäivänä Vilka pääsi tutustumaan maaseudun rauhaan, pääsi vapaana juoksemaan ja voi sitä pienen riemua! Pieni vesipeto pääsi ensimmäistä kertaa myös uimaan ja hieman ensin vettä ihmeteltyään paineli määrätietoisesti lampeen niin pitkälle kunnes tassut eivät enää yltäneet pohjaan ja siitä lähti sujuvasti uimaan. Kävi myös perinteinen molskahdus kun laiturilta vähän turhan uskaliaasti yritti Siirin perään ja hulahtikin veteen ja sukelsi. Hieman oli kummissaan, mutta eipä se paljoa näyttänyt haittaavan, täytyy toivoa, ettei jää traumoja. 

Eilen oli lepopäivä, tai paremminkin kotipäivä, ei käyty missään sen ihmeemmin. 

Tänään käytiin aseman kautta pieni lenkki, juna-asema kun on tuossa muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Kovin lähelle saapuvia junia ei päästy, mutta kauempaa katsottiin niitä, Vilka tosin ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Pentu oli vähän levoton, en tiedä oliko vaan väsynyt, mutta harjoiteltiin vähän istumista ja hienosti se kyllä sujuu jo. Asemalla on myös ritilärappuset, kannoin pennun rappuset, mutta välitasanteella laskin alas ja hetken outoa alustaa ihmeteltyään istui ja lopulta kävi makoilemaan. Pidemmälle ei lähdettykkään, vaikka alunperin oli tarkoitus käydä eläinkaupassa, Vilka jotenkin vastahakoisesti käveli niin nappasin pennun syliin ja käveltiin kotiin. Saatiin vielä vieraita iltasella ja annoin Vilkalle fasaanin siiven, pentu meni ihan sekaisin siivestä! 

Vilkasta eloa

Nyt on hetken rauhallista taas, kun pentu vetelee sikeitä, joten on hyvää aikaa päivittää blogia. Eilen siis hain pennun kotiin ja aikamoista hulabaloota on eilinen ilta ja tämä päivä ollut. Pentu, joka siis sai nimekseen pitkän pohdinnan jälkeen Vilka, on kotiutunut hyvin. Automatkalla iski ikävä ja sydäntäraastava itku kun joutui yhtäkkiä eroon emästä ja sisaruksista :( Pysähdyttiin matkalla kerran ja heti sain vastata kysymykseen, johon varmasti pitää tottua, "minkä rotuinen tämä on?". Jotenkin tajuaa sen, että ihmiset ovat oikeasti tottuneet niin vaaleisiin kultaisiin, että tämä tummempi versio on vieras.

Eilinen ilta oli kyllä tavallaan aika raskas, olin herännyt aamulla viideltä, ollut koko päivän reissussa kun olin Vantaalla katsomassa tokon MM-finaalia ja siihen vielä pennunhakureissu, joka venähtikin aiemmista suunnitelmista huolimatta, se meni oikeastaan juuri niinkuin sen ei pitänyt mennä. Aikomuksena oli hakea pentu sen verran aikaisin, ettei oltaisi ihan myöhään illalla kotona, koska ajattelin jos pentu kauheasti ikävöi niin naapurit eivät välttämättä arvosta. Vähän meteliä pennusta lähtikin, toivottavasti ei ole kantautunut naapuriin saakka. 

Yö meni hyvin, mitä nyt pentu herätti pariin otteeseen, mutta se taitaa kuulua asiaan ja siihen kannattaa vain tottua. Käytiin ulkona molemmilla kerroilla. Hienosti on pentu tehnyt asiansa ulos, vielä ei ole sattunut kuin muutama pissavahinko sisälle. Isommat hädät on kaikki tehty ulos. 

Vilka on hyvin reipas pentu, ottaen huomioon, että alle vuorokauden sisään se on erotettu emästä ja sisaruksista ja kasvattajalla se on saanut rallata ulkotarhassa niin täällä joutuu olemaan hihnassa, en tosin tiedä onko pentuja miten totutettu hihnoihin, mutta Vilka ainakin on suhtautunut yllättävänkin hyvin siihen, että sen suurimpia menohaluja rajoittaa hihna. Eikä se ole hihnaa koittanut purrakkaan, lähinnä pitää välillä suussa, mutta Siirin kanssa yhteisulkoiluilla on hirmu kivaa ottaa Siirin hihnasta kiinni..

Siiri on suhtautunut pentuun täydellisen hienosti. Kiltin uteliaasti tutustunut pentuun ja yrittänyt haastaa kovasti leikkiin, vielä tuo kokoero on vaan niin suuri (Vilka on siis ehkä Siirin pään kokoinen..) että leikkiä on valvottava hyvin tarkasti ja aika paljon rajoitettava. Siiri kuitenkin tosi nätisti nujuaa, lähinnä vaan tuppaa innostumaan ja otteet kovenevat, ei hampailla ota kiinni, mutta tassuilla läimii ja niissä kuitenkin on voimaa jonkun verran. Välillä tuntuu oikein kerjäävän Vilkaa hyökkäämään kimppuun, ja pentuhan innostuu eikä kyllä paljon arastele itseään isompaa Siiriä, päälle vaan on Vilkan motto. Aikahan sen näyttää minkälaisiksi tyttöjen välit muokkautuvat, mutta lupaavalta meno näyttää näin yhden vajaan päivän jälkeen.

Yritän blogia päivittää aina kun mahdollista, mutta vaikka nyt on viikonloppu eikä ole siis töitä niin tuntuu että blogin päivittämiseen ei ole ollut aikaa, joten voi olla että pitkiä taukoja tulee. Hieman jännittää, tai oikeastaan aika paljon pelottaa maanantai kun Vilka jää yksin kotiin työpäivän ajaksi. Onhan sillä Siiri, mutta ne on kuitenkin erotettava portilla toisistaan. Veikkaan, että huudon kera jää, mutta toivottavasti nyt ihan hirveästi ei huutaisi päivän aikana. Ajattelin aluksi, että ei sen auta kuin tottua, mutta nyt pentua tässä seuranneena alkoi kyllä hieman hirvittämään, se on todella energinen, vaikka ei kauaa jaksa touhuta kerrallaan, mutta tuskin väsyy yksikseen yhtä nopeasti kuin mitä nyt kun sitä on leikittänyt. 

PK SM 2014

Hieman ehkä taas huvitti kun herätyskello soi lauantai aamuna viiden jälkeen aamulla. Ja ehkä noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Miksipäs muuten kuin rakkaan koiraharrastuksen vuoksi. Tuusulan Jokelassa eli "omalla kylällä" järjestettiin siis PK SM-kisat ja jo silloin kun kuulin ekaa kertaa että ne täällä ovat niin päätin mennä. Itse en ole pk-puoleen pahemmin tutustunut, mutta se kiehtoo kovasti, joten mikäpä sen parempi tilaisuus taas lähteä oppimaan uutta. Pienenä, tai vähän isompana, motivaattorina oli myös se että halusin uudelle tulokkaalle vielä muutaman jutun ja tiesin ne D&C Dogsportilta saavani ja ne siis mukana myös tuolla tapahtumassa.

Kaikkein hulluimmalta tuntui siinä vaiheessa kun otin pyörän alle klo 6.30 ja lähdin polkemaan n. 7km matkaa, mitä sitä ei harrastuksen vuoksi tekisi?

Seurasin haun tottikset ja niiden loputtua taisin katsoa jäljen loput tottikset. Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun piti siinä vaiheessa lähteä pois, mutta en malttanutkaan.. Tunnin tauon aikana shoppailin, mukaan tarttui litegrip remmi, vinku teddypatukka, kumipallolelu ja heräteostoksena kaksi pientä narulelua, oli niin herkullisen värisiä etten osannut päättää värejä joten ostin sitten samantien kaksi.. Eli sain kaiken mitä lähdin hakemaan eikä budjettikaan ylittynyt kuin 8 eurolla, olen ylpeä! :)
Katsoin ensimmäisen ipo-ryhmän tottikset ja osan puruista, ihan puhtaasta mielenkiinnosta, en usko että itselle koskaan suojelukoiraa tulee, mutta onhan se kiva nähdä laajemminkin koiraharrastusta.
Ja kuten aina koiratapahtumissa, en tietenkään ollut syönyt mitään, joten rupesi heikottamaan hieman niin päätin lähteä polkemaan kaupan kautta takaisin, ennen kun huono olo olisi iskenyt ihan kunnolla. Kiva päivä kaikenkaikkiaan, mitään multisuperhienoja tottiksia en nähnyt ainakaan kansallisissa lajeissa, IPOssa ehkä vähän näyttävämpiä ja omaan silmään hieman ehkä liian totista touhua, mutta sen nyt olen tiennytkin, että pk-puolella tottis on erilaista kun tokopuolella. Kuvia yritän laitella myöhemmin :)

Pennuntuoksun voi jo haistaa!

Lähes päivälleen 7 vuotta sitten meidän kodin täytti pennuntuoksullaan ja naskalihampaillaan Siiri. Vaikka niin kliseeltä kuulostaakin niin tuo pieni energiapakkaus muutti elämäni täysin. Nyt minun ja Siirin elämän tulee mullistamaan pentu, mun elämäni toinen ikioma koira. Siiri on yhden pennun elämänsä aikana koulinut aikuiseksi (tai lähinnä opettanut huonoille tavoille..) ja olen luvannut Siirille, että jos vielä yhden pennun kestää niin se saa riittää. Siiri tosin rakastaa pentuja, että en tiedä olisiko Siirillä kauheasti mitään sitä vastaan vaikka koko pentueellinen pentuja muuttaisi meille.. En epäile hetkeäkään, etteikö se kestäisi pentua, mutta karu fakta on että ei Siirikään tuosta nuorru, eli loputtomiin ei voi odottaa. 

Olen luonnollisesti ihan täpinöissäni pennusta, vielä pitäisi kolmisen viikkoa jaksaa odottaa. Odotusta helpottaa tieto siitä, että pääsee vielä ennen varsinaista hakureissua kerran katsomaan pikkuisia. Eikä se ole mikä tahansa katsomisreissu, se on se reissu, joka määrittelee paljon, silloin valitsen sen oman pennun. 
Välillä into vaihtuu paniikkiin, pärjäänkö pennun kanssa, pärjätäänkö rahallisesti, miten pääsen treeneihin autottomana.. En muista kokeneeni tällaista paniikkia ennen Siirin tuloa, mutta vasta tajusin, mistä se johtuu. Siirin tullessa asuin vielä äitini kanssa, nyt olen omillani. Ja ehkä sekin, että kun jo omistaa yhden koiran, kaksi koiraa kaksinkertaistaa kulut yms. Onneksi mulla on mahtava tukiverkosto, joka jo nyt on tsempannut mua paniikin iskiessä, jos luet tätä blogia, tunnistanet itsesi tästä, joten iso kiitos jo nyt! 

Olen puolivitsillä heittänyt kavereilleni, että pennun tulon jälkeen en enää liiku mihinkään, koska nyt jo on välillä vaikeuksia saada koiraa hoitoon, niin saatika sitten kahta koiraa. Mutta puolet siitä on ihan totta.

Siiri hammaslääkärillä

Siirillä oli viime keskiviikkona edessään hammasoperaatio. Viime kirjoituksessa kerroin kun rokotuskäynnin yhteydessä huomattiin yhden ison poskihampaan lohjenneen. Varasin ajan Riihimäen EHELiin, koska Hyvinkäälle oltaisiin saatu aika vasta elokuulle. Keskiviikkona ajeltiin siis Riihimäkeen ja kun Siirin tiedot oli saatu koneelle niin päästiinkin melkeen heti eläinlääkärin juttusille. Näytin ensin sen rokotuskäynnin lapun, missä oli vähän tietoa jo tehdyistä havainnoista. Ell kertoi tarkkaan kaiken ja näytti havainnollistavia kuvia jonka jälkeen Siiri saikin rauhoitusaineen, eikä mennyt kuin ehkä minuutti kun jo alkoi askel huojua ja siitä nopeasti koira pisti maate. Jätettiin Siiri vastaanotolle ja lähdettiin kuluttamaan muutama tunti Riihimäen keskustaan.
Kuuden aikaan lähdettiin hakemaan koiraa vastaanotolta ja ennen kun hoitaja haki koiran, kertoi hän tarkkaan siitä mitä oli tehty. Yhtään hammasta ei tarvinnut poistaa, vaan pahiten lohjenneille hampaille oli tehty hionta ja uudelleenpinnoitus. Puolen vuoden päästä pitää mennä kontrolliröntgeniin, jossa katsotaan onko tapahtunut mitään muutoksia. Sain hyvin tokkuraisen koiran mukaani :D Siiri normaalisti istuu auton takaosassa skarppina, mutta nyt rupesi jossain vaiheessa nojailemaan takaluukkua vasten ja yleensä tarvitsee käskeä koiraa odottamaan ennen autosta poistumista, mutta nyt ei (onneksi) edes yrittänyt hypätä pois kun pysähdyttiin.

Siiri toipui operaatiosta hyvin ja omaa mieltä lämmitti eniten seuraavana päivänä tullut puhelu eläinlääkäriasemalta, hoitaja kyseli tarkkaan Siirin vointia ja toipumista operaatiosta ja kun totesin kaiken olevan ok, niin toivotti vielä hyvää jatkoa meille. Tuli todella hyvä mieli! 

Hyväntekeväisyyttä mätsärin muodossa

12.6

Käytiin Siirin kanssa rokotuksilla meidän luottoeläinlääkärillä. Kaikki oli muuten ihan hyvin, mutta hampaat tarkastettua ell huomasi, että Siirin iso poskihammas on lohjennut. Pikatutkimuksella ei saatu varmuutta siitä, onko ydinkanava auki vai ei, auki ollessaan vaatii jatkotoimenpiteitä. Hammas tutkitaan rtg-kuvissa varmuuden vuoksi tämän kesän aikana. Katsotaan sitten mitä sille täytyy tehdä, jos ydinkanava on auki niin vaihtoehdot ovat juurihoito tai hampaan poisto. Luettuani tuosta juurihoidosta ja sen vaatimista jatkuvista kontrollikäynneistä rtg-kuvissa olen ehdottomasti poiston kannalla, mikäli se on mahdollista ja koira ei siitä kärsi. Se on vieläpä isoin poskihammas ylhäältä, kolmen juuren hammas, eli juurihoitokin siihen olisi varmaan aika työlästä. Mutta käydään ensin kuvissa niin ollaan niiden jälkeen taas viisaampia!

14.6

Siiri pääsi taas mätsäriin, jo toiseen tänä vuonna. Toisesta en vissiin tänne blogiin olekkaan kirjoittanut, mutta se oli tossa keväällä ja sieltä ei menestystä tullut.
Hyvinkäällä järjestettiin keskustassa hyväntekeväisyys mätsäri, jonka tuotot ohjattiin Hyvinkään eläinsuojeluyhdistykselle, eli jo toinen Siirin hyväntekeväisyystempaus, aiempi oli koiramarssilla, jossa lahjoitettiin 1kg koiranruokaa/osallistuva koira, eläinsuojeluyhdistys Onnentassuun.

Ilma oli aika hirveä, oli tosi kylmä (ainakin kesäkuun päiväksi) ja tuuli, mutta säätä uhmaten lähdettiin silti pyörähtämään kehässä. Olimme sopineet ystäväni Petran kanssa että nähdään kirjastolla vähän ennen ilmoittautumisen alkamista. Siirillä oli virtaa vähän turhan paljon ja se purkasi sitä sitten mm. haukkumalla yms possuilemalla.. Alueella oli samaan aikaan myös katusähly-, sekä katukoristurnaukset.

Siiri ei selvästikään muistanut mitä näyttelykehässä tehdään vaan tarjosi istumista seisomisen sijaan. Parina meillä oli kaverini tanskandogginsa kanssa. Tuomarin tullessa tutkimaan Siiriä lähempää, ei neiti korvaansa lotkauttanut kun mulla oli kädessäni lihapullia, ahne vai? :D 

Yllättävän hyvin Siiri jaksoi juosta ja saatiin sininen nauha.

Ennen jatkokehiä palauteltiin mieleen seisomista, palkkasin ihan vaan lyhyistä pätkistä kun koira jaksoi seistä.

Jatkokehissä menikin paremmin jo seisominen ja kaverini ottamista kuvista näin että Siiri seisoi oikeinkin hienosti, vaikka loppujen lopuksi ei ollut merkitystä, mentiin muutenkin vähän sillä asenteella että kunhan koira seisoo neljällä tassulla niin fine. Minun suureksi yllätykseksi meidät valittiin jatkoon ja tuomarin tehdessä päätöksen huomasin että koirakoita on neljä, eli sijoittuminen häämötti. Meidät osoitettiin neljänsiksi, jee! :) palkintokassissa oli ruusuke, näytepusseja nappuloista joista Siiri ei vaan valitettavasti voinut syödä juuri mitään, lelu jonka koira sai heti kehän jälkeen riepoteltavaksi ja nameja, jotka onneksi olivat Siirille sopivia. 

Mulla oli vielä nakinpalasia taskussa, joten kotimatkalla otettiin pienet häiriötokot. Ja voi vitsi kun Siiri teki taas nättiä seuraamista. Pari ohikulkijaa jäi katselemaan ja mikäs noin hienoa koiraa katsellessa, olin taas niin ylpeä! Otettiin muutama luoksetulo, ja en tiedä mitä tapahtui, mutta Siiri lähti tosi hienosti, pysähtyi 1,5m ennen mua ja meni maahan?! Ja siis ei olla ikinä edes yritetty ottaa stoppeja luoksetulossa, mikälie ajatus pienen koiran päähän tullut. Ei sillä, ei mua harmita tokon parissa enää mikään muu kuin se että en saa sitä samaa tekemistä kokeisiin, tai toisin sanoen ilman näkyvää palkkaa.  Loppupalkka oli se sama palkinnoksi mätsäristä saatu lelu ja sitä heittelin koiralle. Se pysyy nykyään niin kivasti treenatessa vapaana, vaikka takaraivossa on aina ajatus että ole tarkkana ympäristön suhteen, koska en edelleenkään luota koiran vapaana pysymiseen 100%.

Hieno koira ja kiva päivä oli! :)

Huuups, katselin tuossa, että blogi on päivittynyt viimeksi helmikuussa. No, ei me enää aktiivisesti mitään treenata, tavoitteellisuus on jäänyt, niin ei blogikaan päivity. Tilanne saattaa muuttua, sillä innostuttiin rallytokosta ja ilmottauduttiin rallytoko-kursille kesällä!

Eilen oli allekirjoittaneella erittäin, erittäin raskas päivä. Sain aamulla isältäni puhelun, jossa kertoi että toinen heidän nöffiveljeksistä lähtee nukkumaan ikiunta. Tieto oli murskaava, kolmessa päivässä tullut ärhäkkä pahanlaatuinen kasvain, eikä mitään tehtävissä. Lähdin mukaan vielä hyvästelemään nallekarhun, ja kun autoon istuin ja kaksi nöffiä sieltä tuttuun tapaan tuli tervehtimään, ei olisi ikinä uskonut, että toinen niistä on niin kipeä, että ainoa vaihtoehto on päästää pois. Sain vielä naamapesun ja pusut Rölliltä, siinä vaiheessa kyyneleet kipusivat silmiin, tiesin niiden olevan viimeiset kuolapusut tältä karhunpojalta. Uskomattoman sinnikäs ja sisukas poika oli loppuun asti. Ison koiran suuri sydän lakkasi lyömästä, maailman hyvätahtoisin ja hölmöin nöffi on poissa :( Rölli tuli isälleni kodinvaihtajana aika ryminällä 9kk ikäisenä ja lähti saappaat jalassa samalla ryminällä, 9,5v iässä. Pieni pala lapsuutta vietetty kyseisen koiran kanssa ja paljon ihania muistoja. Vielä ei pysty kuvia katsomaan ilman kyyneliä ja muistot sattuu. Ikävä ja suru on valtava. Kipeät hyvästit jätetty ja nyt on aika aloittaa surutyö.

Illalla oli pakko lähteä haukkaamaan raitista ilmaa. Lähdettiin kentälle treenaamaan, tarkoituksena vain ja ainoastaan saada muuta ajateltavaa ja onnistuneita suorituksia. Kentän laidalla oli joukko nuoria ja meinasin jo haudata koko treeniajatuksen. Tehtiin kuitenkin kentän toisessa päässä vähän sivulletuloja suoraan edestä vasemmalle, seuraamista ja jääviä liikkeitä. Jääviä lähinnä sen takia, että pääsin kokeilemaan koiran taakse menemistä, Siiri nousi melkein joka kerta, jouduin käskemään uudestaan maahan, että pysyi. Loppuun Siiri sai tehdä pujottelua jalkojen välistä ja vähän paikallaanpysymis harjoituksia kun käskin koiran maahan, annoin paikka-käskyn ja heitin namin koiran taakse. Hienosti jaksoi odottaa vapautusta!

Tänään sunnuntaina lähdettiin kaikesta eilen tapahtuneesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) mätsäriin Järvenpäähän. Oli pakko päästä pois kotoota, halusin nauttia auringonpaisteesta ja halusin korvata Siirille eilistä kun jäi vähän vähemmälle huomiolle. Siiri ei kyllä yhtään tykännyt juna matkustamisesta, mutta hienosti se silti sujui. Oikean paikan löytämisessä oli hieman vaikeuksia, mutta lopulta löydettiin ja vieläpä ihan ajoissa. Mätsärissä oli aika sopivasti osallistujia, vaikka kehät alkoivat myöhässä, niin silti meillä ei mennyt siellä myöhään, eikä pitkiä odotteluja tullut. Siiri sai sinisen nauhan, mutta ei sijoitusta, ja sai seuraavanlaisen kirjallisen arvostelun (asteikko 1-5):

Käyttäytyminen 5 (!)
Koiran esittäminen 4 (ja esitin vapaasti)
Turkin kunto 3
Koiran liikkeet kehässä 4

Kuumuus vei varmasti viimeisen terän esiintymisestä, eikä Siiri oikein koskaan ole ollutkaan mikään esiintyjätyyppi, mutta hienosti, kaikesta huolimatta silti jaksoi.

Odotellessa vähän tokoiltiin ja temputeltiin, hienosti teki töitä, supertyttö!

Hei me treenataan!

Me ollaan ahkeroitu tokon parissa, vähän niinkuin puolivahingossa. Tajusin tässä yhtenä päivänä että Siirin maahanmenosta on tullut  S U R K E A. Ollaan tehty tehotreenejä ja nyt jo alkaa koira painumaan maate ekalla käskyllä. Tehtiin myös i-m-s vaihtoja ja niistä on selvästi jäänyt tarkkuus pois kokonaan, tehtiin pienehköllä matolla niin että Siirin takatassut olivat maton reunalla niin nyt ihan konkreettisesti tajusin kuinka paljon se liikkuu vaihdoissa, hups..
Näillähän ei ole siis tavallaan mitään merkitystä, koska tokossa ei tulla kisaamaan koskaan, mutta mua vaan itseäni ärsyttää ja häiritsee kun ollaan lepsuiltu noissa ja nyt ne vaihdot on ihan kamalat. Nyt tehotreenataan ne kuntoon, ihan vaikka huvikseen, mutta täytyy korjata oma viitseliäisyyden puute!

Me ollaan ihan tosi laiskoja tekemään mitään, osasyy on se että meidän vakitreenikenttä on (suljettuna) ulkoluistelukenttänä tällä hetkellä ja se on tarpeeksi syrjässä, muita meille sopivia paikkoja ei oikeen löydy. Hyvä syy olla tekemättä mitään? :)

Mulla on ollut jo pitkään mielessä tehdä meidän koiratanssi koreografia valmiiksi, mikä ikuisuusprojekti se meille on! Pitäisiköhän tässä oikeasti skarpata. Käytiin messarissa kt-treeneissä ja tehtiin siellä ensimmäistä kertaa ikinä koreografiaa musiikin kanssa ja se oli ihan jumalattoman vaikeeta, en ehkä olisi ikinä uskonut miten hankalaan lajiin ollaan tokosta vaihdettu.. Kouluttajana oli Sini Eriksson ja tehtiin hänen nuoremmalle koiralle tehtyä koreografiaa. Ihan hirveetä yrittää pysyä musiikin tahdissa ja ehtiä tehdä kaikki ajallaan, ei helpoimmasta päästä tämä laji..

Kuvapäivitys

Kameraa tuli ulkoilutettua pitkän tauon jälkeen yhtenä päivänä kun aurinko näyttäytyi, tässä todisteita:

Siirin lempipuuhaa talvella on varastaa mun hanskat..

Tykkään susta niin että halkeen

Pelästyin eilen, pelästyin todella. En niinkään mitään ulkoista tekijää vaan sitä miten nopeasti aika menee. Tajusin eilen, että mun rakas riemupallo koirani täyttää reilun 3kk päästä jo 7 vuotta. 6 vuotta ei tuntunut vielä pahalta, mutta 7 alkaa jo tuntua, se tuntuu .. vanhalta. Tajusin sen siinä vaiheessa kun ohikulkija jäi silittämään Siiriä ja ikää kysyessään vastasin että täyttää keväällä 7, oli vastaus että aivan, niin vanha jo. Koska siitä on tullut näin vanha?! Mulla taitaa olla koirani puolesta paha ikäkriisi.. Muutenhan vanhenemista ei huomaa, sama pentu siitä löytyy edelleen mikä silloin -07 kesällä kasvattajalta haettiin, se on koira joka on päättänyt olla koskaan kasvamatta aikuiseksi. Onhan se toki järkeistynyt mutta vain juuri niissä tilanteissa, joissa ei sovi käyttäytyä kuin pahainen kakara, mutta heti tilaisuuden salliessa menee aikuismoodi pois päältä ja koiran valtaa kyltymätön pentumainen riemukkuus, se on kuin pallo joka on ääriään myöten täynnä iloa, riemupallo kuvaa siis parhaiten :) Mutta juuri siksi siitä niin tykkään, Siirin elämänasenteesta olisi oikeasti niin paljon itsellä opittavaa, se on vastakohtani, mutta ehkä juuri siksi niin täydellinen minulle. Se taito iloita pienistä jutuista, lenkillä koiran pistää ihan solmuun onnesta se kun ohikulkija hymyilee koiralle tai kun saa lapasen kantaakseen ja vastaan tulee ihminen jolle pääsee aarrettaan esittelemään, se on se ilo, jota purkittaisin tulevaisuutta varten jos mahdollista, elämäni koiran loppumatonta iloa jota se pyyteettömästi jakaa kaikille ♥