Pelästyin eilen, pelästyin todella. En niinkään mitään ulkoista tekijää vaan sitä miten nopeasti aika menee. Tajusin eilen, että mun rakas riemupallo koirani täyttää reilun 3kk päästä jo 7 vuotta. 6 vuotta ei tuntunut vielä pahalta, mutta 7 alkaa jo tuntua, se tuntuu .. vanhalta. Tajusin sen siinä vaiheessa kun ohikulkija jäi silittämään Siiriä ja ikää kysyessään vastasin että täyttää keväällä 7, oli vastaus että aivan, niin vanha jo. Koska siitä on tullut näin vanha?! Mulla taitaa olla koirani puolesta paha ikäkriisi.. Muutenhan vanhenemista ei huomaa, sama pentu siitä löytyy edelleen mikä silloin -07 kesällä kasvattajalta haettiin, se on koira joka on päättänyt olla koskaan kasvamatta aikuiseksi. Onhan se toki järkeistynyt mutta vain juuri niissä tilanteissa, joissa ei sovi käyttäytyä kuin pahainen kakara, mutta heti tilaisuuden salliessa menee aikuismoodi pois päältä ja koiran valtaa kyltymätön pentumainen riemukkuus, se on kuin pallo joka on ääriään myöten täynnä iloa, riemupallo kuvaa siis parhaiten :) Mutta juuri siksi siitä niin tykkään, Siirin elämänasenteesta olisi oikeasti niin paljon itsellä opittavaa, se on vastakohtani, mutta ehkä juuri siksi niin täydellinen minulle. Se taito iloita pienistä jutuista, lenkillä koiran pistää ihan solmuun onnesta se kun ohikulkija hymyilee koiralle tai kun saa lapasen kantaakseen ja vastaan tulee ihminen jolle pääsee aarrettaan esittelemään, se on se ilo, jota purkittaisin tulevaisuutta varten jos mahdollista, elämäni koiran loppumatonta iloa jota se pyyteettömästi jakaa kaikille ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti