Vilkan viimeinen pentukurssikerta

Nyyh, haikeaa, meidän toisen ja viimeisen pentukurssin viimeinen kerta on takanapäin.
Aloitettiin sellaisella harjoituksella, että koirat jätettiin istumaan ja itse liikuttiin pari metriä kättelemään kouluttajaa. Vii nousi ekalla, mutta tokalla pysyi, paitsi itse mokasin kun palkkakäsi meni taskuun liian aikaisin ja possu nousi palkan toivossa.

Seuraamista treenattiin tälläkertaa niin, että otettiin oikeaan käteen nameja ja hetsattiin koiraa mukaan ja oikeassa paikassa ollessaan oikeasta kädestä vasempaan nami ja sitä kautta koiralle. Itseasiassa meille tosi kiva tapa, koska V:n nokka tuntuu olevan aina kiinni mun vasemmassa kädessä, ja tässä käden ei tarvi olla kokoaikaa taskussa. Saatiin ihan tosi kivoja pätkiä. Vilkan seuraamisasento on ollut tähän saakka tosi hyvä, nyt on alkanut takapää vähän irrota (kuulostipa hyvältä..) ja menee vähän vinossa. Mä oon ihan vahingossa palkkaillut sitä aina kuonon vasemmalta puolelta (hitto miten hankala näitä on selittää!), eli en suoraan edestä, vaan vähän sivusta ja siitä saatiin kehujakin yhdellä kertaa. Enkä itse edes ole tajunnut ennen sitä että teen niin. Näköjään sitä voi tehdä vahingossakin oikein ;) Ja Vilka on muutenkin ehdollistunut siihen, että palkka tulee aina vasemmasta kädestä, lenkilläkin se jos sanon hyyvä tyttö, niin se kiertää aina vasemmalle puolelle namin toivossa, hassu pikkutyyppi.

Jatkettiin seuraamista samalla tavalla, nyt pujotellen merkkejä. Olipas hankalaa, keskittyä koiran paikkaan, palkkaamiseen ja merkkien kiertämiseen. Vilka karkasi multa haistelemaan yhtä kassia, mikä oli siinä lähellä, mur! Muutenkin maassa olevat hajut veivät vähän turhan paljon koiran huomiota.

Kouluttaja lupasi viime kerralla, kertoa miten lähteä opettelemaan kosketusalustaa. Mä vihdoin ja viimein sain edellisen kerran jälkeen otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitettiin kosketusalustatreenit. En oikein osaa sanoa, että ymmärtääkö Vilka mistä se saa palkan, jatketaan treenejä niin kerron sitten edistymisestä.

Luoksetulo houkutusten läpi, oli merkkikartioita pitkin poikin, leluja joista pahin oli röhköpossu ja mitäköhän kaikkea. Vilka vilkaisi tullessaan jotakin, mutta ei ehtinyt jäädä sen enempää pohtimaan kun mulla oli kädessä vinkuteddypatukka, Vilkan ehdoton lemppis! Juoksi normaalilla (eli tosi kovalla) vauhdilla mun luokse ja sai kunnon leikin palkaksi.

Mulla alkaa usko palautumaan pikkuhiljaa siihen, että meillä on mahdollisuus saada yhteistyö vielä kuntoon, pikkuhiljaa pikkuhiljaa..

Huomenna alkaa Sannan tokokurssi, vihdoinkin! Siitä lisää (ehkä jo) huomenna!

HSKK pentukurssi

Meidän tokotauko venähti vähän pitkäksi, aluksi se oli juoksujen ajan kun ei päästy kursseille ja mulle iski siitä vähän tokomasennus, kun oltiin niin kivasti pääsemässä kiinni rutiineihin. Toisaalta hirmukiva kun juoksut oli tuossa kohtaa niin ei sitten kesällä tule haittaamaan. Tosin en ole ihan varma loppuiko juoksut keskenkaiken vai oliko tärpit oikeasti niin huomaamattomat, mutta missään vaiheessa ei näkynyt merkkejä, että tärpit olisivat olleet. Toivottavasti olivat ja menivät kokonaan, ettei sitten kohta ala uudestaan, ilmeisesti ei mitenkään epätavallista ekoissa juoksuissa tällainen.

Nojoo, oli miten oli, me päästiin eilen taas pentukurssille. Sade oli sotkenut muutamat kerrat, joten kouluttaja laittoi pari extra kertaa, eilisen ja ensi keskiviikon. Voi hyvät hyssykät mikä vieterikoira mulle lähti mukaan. Energiaa oli hieman liikaa, mutta yllättävän vähän se loppujen lopuksi haittasi kuitenkaan itse tekemistä. Me lähdettiin tosi kiireellä, ja kotiinpääsyn jälkeen mulla oli sellainen fiilis, että kiireellä mentiin, pyrähdettiin siellä ja kotiin.

Aloitettiin luoksepäästävyydellä ja Vilka taisi molemmilla kerroilla nousta, mutta tätä ollaan otettu niiin vähän, että en täydellisyyttä voi koiralta odottaakkaan. Kuitenkin se piti ihan kivasti kontaktin ja ylösnousu oli ekalla kerralla ehkä pieni pelästyminen, sellainen pieni hyppäsy vaan sivulle seisomaan.

Meidän seuran välinevarastoihin oli käyty tekemässä ilkivaltaa laittamalla ovien lukkoihin liimaa, siis ihan uskomatonta, miten joku viitsii.. Ei siis saatu rimahyppyä, joten meillä oli nykyisten sääntöjen mukainen lautahyppyeste. Ihan matalaa hyppyä tehtiin, mutta Vilka oli tosi hämillään, sille ei tuota mitään vaikeuksia loikkia muuten ties kuinka korkealle, mutta nyt meni vähän laiskasti yli ja kopautti muutaman kerran esteeseen ja koittikin parin kerran jälkeen jo kiertää koko hökötyksen.

Lyhyt seuraaminen liikkuroituna ja tässä se energia näkyi, koitti vähän loikkia mun namikädelle, ekan käännöksen jälkeen meni nätimmin ja ohjaaja sekoili yllättävän vähän käännöksissä. Mulla siis on vaikeuksia hahmottaa oikea ja vasen välillä ihan arjessakin, joten mä varmaan stressaan itseni puolikuoliaaksi kun joskus startataan kokeissa..

Ruutuun lähetys niin että, kouluttaja piti koirasta kiinni, ohjaaja juoksi ruutuun ja hetsasi maata taputtelemalla koiraa, sitten koiran luo ja vapautus ja palkka ruudussa. Meillä ei oikein toiminut tämä, Vilka oli vähän hukassa, ekalla kerralla se kiinnostui merkeistä ja yritti ottaa sellaista suuhunsa, noutaja.. Liika energisyyskin näkyi ehkä tässä, mutta mun täytyy miettiä toinen tapa tehdä tätä, kosketusalustaa olen miettinyt, kunhan vain saisi aikaiseksi..

Loppuun otettiin perusasennosta maahanmenoa, meillä tarvittiin isoa apua vielä, mutta tosi nätisti Vilka meni suoraan. Se sai pikkupentuna paljon kehuja Sannalta toisella pentukurssilla siitä kuinka hyvin pystyi pitämään itsensä suorassa, eikä maahanmenoissa valahtanut lonkalle edes silloin 9-10 viikkoisena. Nyt se on vähän laiskistunut ja välillä kokeilee normi maahanmenoissa lonkka-asentoa, mutta niistä jätän tarkoituksella palkkaamatta. Koira olet töissä, eikä silloin lekotella puoliteholla!

Ihan viimeiseksi vielä vauhtiluoksetulot eikä meillä mitään ongelmaa tässä. Vauhti on tosi hyvä ja lähtee kyllä ekalla käskyllä.

Mulle jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Meidän yhdessä tekeminen ei ihan ole sellaista kun sen haluaisin, tästä syytän itseäni. Kaikki jotenkin lässähtää aina siinä vaiheessa kun koira saa namin ja musta välillä tuntuu siltä, että oppiiko se mitään kun miettii vaan missä nami ja koska sen saa. Tekihän se töitä, mutta oliko syy vaan ne herkkunakit mitä oli palkkana?

Vilkan ensimmäinen mätsäri

Vilkaa hankkiessani tiesin, että näyttelykoiraa en samassa paketissa saa, mutta aikeissa on kuitenkin neiti viedä vielä tämän vuoden puolella viralliseen näyttelyyn kokeilemaan, jos se H sieltä irtoaisi, ihan kun me sitä nyt tarvittaisiinkaan ainakaan ihan hetkeen, mutta sattuu niin hyvään saumaan rodun erikoisnäyttely, että jos koira pysyy terveenä niin sinne suuntaamme. Sitä silmälläpitäen olen katsellut mätsäreitä tässä kevään ja kesän aikana ja yksi sattui tälle päivälle.

Päästiin kerrankin autolla liikenteeseen, mikä onni ja autuus! Odotin täyttä katastrofia, koska V:n mielestä kaikki muut koirat ovat iiihania ja nyt vein sen paikkaan, jossa oli paljon muita koiria. Alku olikin häsläystä, ensinnäkin meille tuli kiire, yllätys yllätys, vaikka matkaa kotoa mätsäripaikalle ei ollut kuin kuutisen kilometriä. Ilmoittautumispisteellä Vilka joutui ihmettelemisen aiheeksi, kun ilmoitin roduksi kultainennoutaja ja ilmoittautumistamme vastaanottamassa ollut nainen mietti, katsoi Vilkaa ja kysyi "Niin se ei ole tuo?" ja kun sanoin että kyllä se on, niin pieni epäuskoinen ilme ja siihen vielä varmistukseksi sanoin Vilkan todella olevan kultainennoutaja. Nainen naurahti ja sanoi että aina oppii jotain uutta.
Vaikka olen jo tavallaan tottunut tähän, niin musta on silti välillä niin surullista se, että miltä kultainennoutaja on näyttänyt joskus aikoja sitten, se alkuperäinen tyyppi, on niin suuri ihmetyksen aihe nykyään. Sääli sinänsä, vaikka eihän se ihmettelijöiden vika ole, vaan jalostuksen.

Kun saatiin ilmoittautuminen hoidettua, lähdettiin autolle vähän rauhoittumaan. Jätin auton vähän turhan kauas, koska olen surkea parkkeeraaja enkä mielellään parkkeeraa mihinkään ahtaisiin väleihin niin jätin sinne missä on eniten tilaa, eli kauas.. Autolle sai jätettyä turhia tavaroita (kuten rokotustodistukset, joita ei enää tarvittu) ja totesin samalla häkin roudaamisen olevan turhaa ja liian vaivalloista.
Ennen kehää harjoiteltiin vähän, Vilkahan tarjoaa istumista yleensä ekana kun käsi hakee namipalkkaa taskusta, mutta ennen kehää tämän tiedostaen palkkasin vain seisomisista.
Vihdoin tuli meidän vuoro ja Vilka kyllä yllätti mut olemalla niin cool. Se ei normaaliin tapaansa häsännyt ympäriinsä, vaan käyttäytyi tosi kivasti. Hampaat näytettiin itse ja siihen nähden kuinka vähän sitä on treenattu, se meni oikein hyvin. Kerroin tuomarille tämän olevan eka kehäkokemus koiralle ja että se on kuitenkin vasta 11kk. Tuomarin kopelointia Vilka ei oikein sietänyt, ei aristellut tai pakitellut, väisti vaan, mutta syyn näen olevan siinä, että vieras ihminen on tasan kerran ennen tehnyt Vilkalle koko kropan tunnustelun. Eli siihen treeniä. Saatiin sininen nauha.

Sinisten isossa kehässä meni esiintyminen vielä paremmin, Vilka juoksi oikein nätisti ja esiintyi vapaasti ja jaksoi hienosti seistä paikallaan! Koirakkoja käteltin ympäriltä ja yhtäkkiä huomasin meidän olevan neljän parhaan joukossa, nelonen sijoitettiin ja kolmonen ja jäljellä enää Vilka ja joku seisoja. Tuomari mietti ja mietti ja ojensi lopulta meille sinisen eli Vilka sijoittui sinisten toiseksi! :) Se sopi meille oikein hyvin niin ei tarvinnut jäädä BIS-kehää odottelemaan ;)

Palkinnoksi saatiin ruusuke ja pokaali (eka mun kummankaan koiran saavuttama pokaali ikinä!), 4kg ruokasäkki ja monta pussia erilaisia herkkuja ja näytepusseja.

Tuloksellisesti siis kiva päivä, mutta tuloksen takana mua ilahduttaa koiran superkäytös tänään, se on kaikessa hieman rauhoittunut juoksujen jälkeen, se on edelleen se oma hyvin energinen ja vilkas itsensä, mutta joistain tilanteista sellainen turha sählääminen on jäänyt pois. Ja mikä mua ilahdutti myös, se että koira pystyi asettumaa aloilleen mätsäripaikalla. Me panostettiin siihen Vilkan pikkupentuaikoina paljon, mutta silti ennen juoksuja musta tuntui, että kaikki se treenaaminen ei ole tuottanut toivottua tulosta, mutta jotenkin ainakin tänään Vilkassa näkyi se, että pystyy rauhoittumaan vaikka ympärillä onkin hälinää ja kaikessa ei tarvitse yrittää olla mukana.

Hassua, kun samojen järjestäjien mätsärissä muutama vuosi sitten keväällä Siiri oli sinisten ykkönen, joka on sen paras saavutus, nyt Vilka jatkoi perinnettä olemalla toinen.

Päivä vielä kruunattiin kun koirat lähti mukaan Nukarille, jossa pääsivät juoksemaan ja vähän ehkä uimaankin...

Tällä romaanipostauksella osallistumme Hurttahuoneen harrastushaasteeseen

Uskon et asiat tapahtuu, ja sen huomaan kun jokin suuri eteen astuu.

Tänään on meillä juhlapäivä, kun lauman vanhin (nelijalkainen) saavuttaa veteraani-iän! Siiri, joka oli Se Koira, jota tuli kun koiraa olin palavasti halunnut ties kuinka monta vuotta, se lopullinen kyllä-vastaus niin monen ein jälkeen. Pentuja mentiin "vain katsomaan", mutta arvata saattaa, että kun lauma pieniä kultaisennoutajan alkuja näkee niin se on menoa se. Ja niin se olikin, ensinnäkin ainutlaatuinen kokemus saada koira sijoitukseen, se luottamus joka 15-vuotiaalle innokkaalle koiraharrastajalle suotiin. Kiitos siitä kuuluu Siirin kasvattajalle, Tiinalle! Yritin parhaani mukaan kasvattaa ensimmäisen oman koirani yhteiskuntakelpoiseksi ja kun nyt katson lattialla tyytyväisenä makaavaa koiraa, voin taputtaa itseäni olalle siitä, että jotain ainakin olen tehnyt oikein.
Koirakin toki on hyvä, ensimmäisenä koirana on joutunut kärsimään tekemiäni virheitä, mutta myös uskollisesti antanut uusia mahdollisuuksia monet kerrat. Ei ehkä helpoin koira, mutta kuten Siirin esittelysivullakin totean, ei se helpoin tie ole aina paras. Päivääkään en vaihtaisi pois. Oma rakas pönttöpääkoirani, toivottavasti ilahdutat meitä vielä monta vuotta!

Jos mietin itseäni, miten olen tässä kahdeksassa vuodessa muuttunut koiraharrastajana. Mietin itseäni pentukurssilla Siirin kanssa, oli kamalat paineet saada koira tekemään oikein ja hirveä pelko että jos se ei teekkään, ne nolostumiset kun koira ei tee muuta kuin hyppii vasten ja riekkuu.. Voi niitä aikoja! :D Tai se pettymys ensimmäisestä virallisesta näyttelystä kun Siiri sai H:n, se oli siinä hetkessä maailmanloppu. Ja kun juoksin monessa näyttelyssä vuodessa ihan vaan turistinakin.
Nielin koulutuksissa kaiken, välillä tuli kovaa kritiikkiä, joka ei ollut millään tapaa edes rakentavaa, onneksi siitä on kasvanut ja nykyään vastaavissa tilanteissa osaisi sanoa vähän takaisin. Hieman on siis muuttunut asiat, joita arvostaa ja itse on kasvanut (mikä on tietysti ihan toivottavaakin) toivottavasti piirun verran paremmaksi ja onneksi täydellinen ei voi koskaan olla :)

Loppuun muutama kuva Siiristä nuorempana, löysin nämä Photobucketin kätköistä ja on vaan pakko jakaa ne täällä :)