Never gonna know if you never even try

Tämä vuosi 2012 alkaa olla kohtapuoliin paketissa, mitä meiltä jää siitä käteen? Tammikuussa heti kohdattiin suuri suru kun laumamme pitkäkorva oli pakko päästää vehreämmille porkkanamaille. Ikävä on ja pysyy, mutta nyt kaikkia hassuja muistoja pystyy jo ajattelemaan hymysuin.

Palasin meidän vanhaan blogiimme sen verran, että kurkkasin oliko meillä tavoitteita tälle vuodelle ja kauhukseni huomasin, että olin listannut sinne jotain, jotka olen kyllä ihan totaalisesti unohtanut! No, tavoitteet olivat seuraavat:

Tavoitteet vuodelle 2012:
1. Koiratanssissa kisaaminen
2. GR:n luonnetestiin osallistuminen
3. Yritetään saada Siirille parempi lihaskunto
4. Kokeillaan jotain ihan uutta! (En sen tarkemmin rajaa tätä)

Tavoite ohjaajalle:

Koittaa jättää turhat paineet (varsinkin suoritus sellaiset) minimiin ja nauttia elämästä hetki kerrallaan.

Noista oikeastaan vain nelos- ja ohjaajan tavoite ollaan saatu toteutettua. Kokeiltiinhan me uutta, kun mejäiltiin ja otettiin tokossa liikkeitä ylemmistä luokista. Ja ohjaaja unohti kisaamispaineet ja treenaamisesta tuli sitä myötä molemmille paljon mieluisampaa, jopa niin, että kisaaminen on käynyt taas mielessä.. Mutta läksyni opin, kisaamisesta ei saa tulla mitään pakkomiellettä.

Käytiinhän me tänä vuonna näyttelykehässäkin pyörähtämässä kun noutajaerkkari rantautui tuohon meidän naapuriin.

Tavoitteena ensi vuonna:

- Viedä Siiri MH-luonnekuvaukseen ja/tai luonnetestiin
- Saada koiratanssi koreografia valmiiksi (kisoihin?)
- Nauttia elämästä ;)

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! :)

You changed my life and all my goals

Keskustelupalstan erään topicin innostama ajattelin raapustaa vähän syvällisempiä ajatuksia. Ketjussa keskusteltiin siitä, että kuinka kauan on etsinyt ensimmäistä ja toista koiraansa.
Siirihän on monen vuoden odottamisen tulos, en edes jaksa muistaa kuinka monta kertaa säntäsin äidin luokse koirakirja kädessä ja pidin huolella valmistellun luennon siitä, miksi minun piti ehdottomasti saada koira ja kuinka kiva tämän ja tämän rotuinen koira olisi ja sopii myös kerrostaloon.. Ja vaikka kuinka hyvin perusteli niin siltikin sai aina vastaukseksi saman tylyn ein. Tästä lannistumatta aina kohti uutta taistoa, ajatuksella, että kyllä se joskus leppyy. Jouduin kuitenkin toteamaan, että niin kauan kun kerrostalossa asuimme, niin koiranhankintaan lupaa ei heltynyt. Käännekohta asiassa tapahtui sitten kun muutimme Nukarille, keskelle metsää. Eräs tuikitavallinen automatka muuttui hetkessä koko elämäni muuttavaksi matkaksi. Maagiset sanat tuntuivat kun unelta, lupa omaan koiraan!
Rotuhan oli jo selvillä, oma kultainennoutaja oli se Haave, joten siitä alkoi kultsukasvattajien nettisivujen selaaminen. Silloin kriteerit oli alkeelliset, lähinnä että terveet vanhemmat, kasvattaja mahdollisimman läheltä ja oliko pentuja sillähetkellä saatavilla. Onni taisi olla matkassa kun saimme aivan hurmaavan Siirin ihanalta kasvattajalta, paljon huonomminkin olisi voinut käydä noilla kriteereillä etsiessä. :)

Nyt, Siirin ollessa 5½-vuotias, voin sanoa, että odotus palkittiin kyllä. Ja jälkeenpäin olen ollut ihan onnellinenkin siitä, että aiemmin en omaa koiraa saanut. Vaikkakin lapsuuden haaverotuni olikin eri, pienikokoinen tiibetinspanieli, niin on se koirasta huolehtiminen ja sen kouluttaminen kuitenkin oma lukunsa. En ehkä olisi kyennyt siihen 10-vuotiaana.. :)

Nyt toista koiraa harkitessa, on kriteerit nousseet, moni pentue on päätynyt EI-listalleni asioiden takia, jota sillon about 6 vuotta sitten ei osannut edes ajatella. Tavallaan hyvä asia, että osaa ennakoida, mutta tieto lisää tuskaa, se tekee koiranhankinnasta aika paljon vaikeampaa. Tuntuu, että sellaista pentuetta ei löydy, joka täyttäisi kaikki kriteerini. Tiedän, että täydellisyyttä on turha tavoitella, mutta voiko ottaa pentua yhdistelmästä, jossa joku tietty (pienikin) asia häiritsee, en tiedä.. Mietintämyssyssä on nyt muutama tuleva pentue, mutta vielä en paljasta mitään, suunnitelmat ajoittuvat ensi kevät-syksy akselille ja mikään ei ole varmaa. Olen ehkä vähän taikauskoinen, mutta en uskalla nyt suunnitelmistani sen enempää huudella ennen kun asiat saavat edes hieman varmuutta, siihen asti eletään jännityksessä.. :)

En sanakirjaa suhun tarvitse

Mun on pakko fiilistellä nyt vähän tännekkin. Mä hankin siis messarista viikonloppuna aikamoisen tokoinnostuksen ja sunnuntai-iltana kun tulin kotiin, oli pakko käydä testaamassa uusia tokovälineitä. Eli uusi treeniliivi päälle, taskuun palkaksi sorsalelu, ruutunauha ja merkit mukaan. Läheiseltä parkkikselta löytyi hyvä paikka, koira paikalle istumaan (josta nousi pari kertaa, mur) ja ruutua rakentamaan. Hetki meni blondilta rakentaa edes sinnepäin ruutu, kun ei se nauha nyt ollukkaan niin helppo saada suoraan..
Otettiin helppoja harjoituksia, eli koira perusasentoon ihan ruudun viereen, annoin käskyn "ruutuun" ja ohjasin kädellä, koira irtosi hienosti nauhojen sisäpuolelle. Pari toistoa ja aina se löysi tiensä oikeaan osoitteeseen. Tää oli aika upeaa, koska tähän asti koira on irronnut ruutuun vain namikipon avustuksella, nyt en halunnut enää sotkea sitä mukaan, vaan kokeilla ilman.
Otettiin myös maahanmenoa ruudussa, josta palkka ja siitä sitten vielä sivulle. Ihan nätisti se toimi, intoa oli ehkä vähän liikaa kun perusasennot oli vinoja kun ei millään malttanut jäädä viereen vaan innostuksesta tuli vähän liikaa mun eteen. Huomautin tästä ja ohjasin kädellä suoraksi.
Viimeisen kerran vapautin ruudusta lelupalkalle, ja koira siis sananmukaisesti meni ihan sekaisin nähdessään sen pienen, hassua ääntä pitävän sorsalelun. Ihan huikea kehitys tapahtunut tässäkin, kun vielä jokin aika sitten Siiri ei osannut treenitilanteessa leikkiä mun kanssa yhtään ja nyt jaksaa innostua leluista myös treeneissä melkein aina. Sorsalelu lähti taskuun vielä siinä vaiheessa kun se oli ehkä maailman paras asia koiralle, joten toivoa on, että se jaksaa innostaa seuraavallakin kerralla.

Hieno tunne kun ollaan vihdoin löydetty yhteinen sävel Siirin kanssa, eli kai siitä pakertamisesta on sitten ollut hyötyä. Nyt voin todeta, että on se vaan varsin taitava likka! <3

Messarifiilistelyä

Nyt on messarihulinat ohi ja tänäkin vuonna sinne oli lähdettävä fiilistelemään, joskin perinteistä poiketen en tänä vuonna viettänyt koko viikonloppua siellä, vain lauantaina kävin. Aamupäivän shoppailin, oli mukavan väljää kojuilla ja mä innostuin sitten vähän tuhlailemaan, mutta ensimmäistä kertaa ostin vaan tarpeellista tavaraa. Jo vuoden verran olen haaveillut Berran kevyemmästä musta-pinkistä treeniliivistä, nyt mulla sitten on sellainen <3 Berran kojulta ostin ruutunauhan, Golden Ringiltä kävin hakemassa pidemmän (pinkin, of course) ohuen noutajahihnan treenihihnaksi ja sorsakoiralle treenipalkaksi pienen sorsalelun :) muutaman pussin ankkanameja, aktivointipelin ja messaripossun kaveriksi messarilammas-lelun, siinä mun ostoslista kokonaisuudessaan. Jossain puolenpäivän aikaan siirryin seuraamaan tokon Pohjoismaiden mestaruuskisoja, joskin oli vähän tylsä yksin katsella kun ei voinut kommentoida suorituksia kenellekkään ja tunnelmakin oli niin paljon latteampi kuin edellisen kerran kun kisat Suomessa järjestettiin, kyllä sen huomasi, että hienoista suorituksista annettiin isommat aplodit, mutta siihen se jäi ja muiden maiden kisaajille oltiin aika nihkeitä antamaan aplodeja, vaikka sieltäkin nähtiin ihan hienoja suorituksia :o 

Toko-kehältä poistuessani vietinkin loppupäivän Tuulin kanssa, joka vapautui talkoohommistaan. Shoppailtiin, käytiin syömässä ja siirryttiin seuraamaan ryhmiä. Huomasi ehkä, että väsymys painoi vähän molempia, tuli taas sellasta juttua että.. :) Mutta hauskaa oli, niinkun aina kun seura on noin priimaa! <3

Messarista käteen jäi tuosta yhdestäkin päivästä mukavia muistoja, paljon tarpeellista tavaraa, tyhjä lompakko, iso tokoinnostus ja pentukuume!

Mulla on niin iso ikävä sua..

Aika on kulunut todella nopeasti. Huomasin sen viime perjantaina, kun mietin päivämäärää, pähkäilin hetken ja tajusin, että se vaan on uskottava - Nöpön kuolemasta todella tuli perjantaina 10 kuukautta. En tiedä tämän postauksen todellista merkitystä, ehkä mulle tuli olo, että pieni valkoiseni pienestä koostaan huolimatta ansaitsisi pienen muistelukirjoituksen. Ja tokihan se ansaitsee, oli se jotain niin erityistä ja ainutlaatuista. Välillä hyvin itsepäinen, pirullinen tuholainen kun sille päälle osui, mutta pieni vahva sydän täyttä kultaa. 

Loppuun vielä linkki Jonne Aaronin esittämään kappaleeseen Kylmä ilman sua, ihan huikea ja koskettava versio tästä Kaija Koon biisistä.

Jonne Aaron - Kylmä ilman sua

Mennään minne vaan, meitä kukaan ei voi saavuttaa

Meillä oli perjantaina jännä päivä, ja jännityksen meidän elämään toi niinkin suuri asia kun junamatka. Ollaan Siirin kanssa matkustettu tasan kerran junalla ennen perjantaita, ja sekin oli niin, että oltiin menossa pentunäyttelyyn Lahteen ja koira sai paniikkireaktion jo junan nähdessään.. Lopputulos oli se, että mä raahasin puolen vuoden ikäistä, täydellisessä paniikissa olevaa, neljällä tassulla vastaan haraavaa noutajanpentua junaan, joka odotti meitä pysähdyksissä asemalla.. Sain koiran kyllä silloin junaan sisälle, mutta nyt ajattelin, että jos sama reaktio toteutuu niin tuota aikuista piskilöistä en kyllä junaan saa.
Jännitin ihan hulluna asemalla ja junan tullessa Siiri oli ihan normaali, eli hyvä alku ainakin. Etsittiin koiravaunu ja eikun yrittämään josko koira suostuisi hyppäämään junaan. Pienen epäröinnin jälkeen se ihme tapahtui ja koira oli junassa. :) Huikean 7min matkan jälkeen oli aika jännittää lisää, saadaanko koira ULOS junasta :D Siiri nimittäin pelästyi junan jarruttamisesta kuuluvaa suhinaa niin, että alkoi kiskoa taaksepäin, vaikka mulla olikin hihna suht kireällä. No kyllä se uloskin saatiin sieltä ja ihan oikealla asemalla vielä, eli ei tarvinnut matkustaa pääteasemalle Helsinkiin asti ;)

Ollaan me muutakin tehty kun junailtu, nimittäin kosketuskeppeilty. Sain vihdoin ja viimein inspiraation tehdä meille uuden kosketuskepin, koska vanha on ties missä ja muutenkin se oli aika karu versio. Siiri muisti tosi hienosti idean, vaikka siitä on kaauan aikaa kun viimeksi ollaan kosketuskeppiä harjoteltu ja sillon S oppi lähinnä nuolasemaan sitä, kröhöm, oikea-aikainen palkkaaminen, mikä se on? ;) Seuraavaksi sitten aloitetaan kosketusalustan treenaaminen..

Ei se ulkonäkö vaan super luonne!

Pyörähdeltiin tänään pitkästä aikaa näyttelykehässä Siirin kanssa. Yli vuosi ehti kulua edellisestä kerrasta, muutenkin kyllä huimasti harventunut nämä näyttelykäynnit ylipäätään, itsekin edellisen kerran olin turistina hoffinäyttelyssä kesällä, mutta kaikkien rotujen näyttely, missä olen ollut niin taitaa olla edellisen vuoden messari. :D Mutta nyt oli tilaisuus, kun näyttely oli ihan tuossa kodin vieressä, matkaa sellaset 200m ja vieläpä noutajien erikoisnäyttely kyseessä. Kultsuja oli ilmoitettu huimat 214kpl ja tuomarinmuutoksia oli, onneksi avo nartut säilyi alkuperäisellä tuomarilla, muuten en olisi Siiriä vienytkään jos tuomarinmuutos olisi osunut meidän kohdalle. Brittituomari oli kyllä äärimmäisen tiukka arvosteluissaan ja oikeastaan itselleni ei koko kolmenkymmenen avoimen luokan nartun kohdalla selvinnyt, että mitä tuomari hakee, oli monella muullakin vähän kysymysmerkkinä sama asia. Mä tiesin jo about 10 koiran jälkeen, että meillä tänään H-päivä, koska kaikki sellaset koirat, joista ajattelin, että saa ERIn, niin kiskoi sieltä H'ta ja EH'ta. Ja oikeassa olin, Siiri luokkansa viimeisenä arvosteltavana tyytyi tänään keltaiseen nauhaan. Arvostelu oli ihan mukavaa luettavaa, se mitä siitä sain selvää niin miinusta ainoastaan siitä, että pikkuisen liikaa on painoa, joka on kyllä tiedossa ja myös ahtaista takaliikkeistä, joka myös itsellä hyvin tiedossa. Ehkä eniten mieltä lämmitti toiseksi viimeinen lause arvostelussa "Super temperament" :)

Arvostelu suomennettuna jotakuinkin näin, suluissa omat kommentit ja epäselvyydet.:
Täysin kehittynyt narttu, miellyttävä pää, silmät, ilme ja pigmentti. Riittävän pitkä kaula, hyvä eturinta ja rinnansyvyys. Hieman ylipainoa, joka tekee tarkasta arvioinnista hieman vaikeaa. Tasapainoisesti kulmautunut edestä. (with good spring rib = kylkiluista jotain?) Oikea hännänkiinnitys. Liikkuu tänään hieman ahtaasti takaa ja leveästi edestä. Super luonne (!!!!!). Hyvin esitetty.

Tulos siis AVO H.

Kiireen keskellä on hyvä joskus pysähtyä paikalleen

Taas jäänyt blogin päivittely vähän vähemmälle, kun mukamas tärkeämmät arkiset asiat ovat viime aikoina aika tehokkaasti vieneet kaiken ajan. Työt vievät tietysti sen matkoineen reilu 8h päivästä, ja vaikka nykyisestä työstäni tykkäänkin älyttömän paljon niin silti välillä tekisi vaan mieli hautautua peiton alle ja jäädä sinne koko päiväksi.

On sitä aikaa kuitenkin, kaikista arkisista kiireistä huolimatta, jäänyt myös kivoihin asioihin. Koiran kanssa treenaaminen on yksi näistä mukavista asioista, ja nyt meillä työn alla on paikallamakuu. Mistään yksittäisistä treeneistä en jaksa väkertää mitään tekstiä, mutta ihan yleisesti kerrottuna, olemme käyneet läheisellä parkkipaikalla treenaamassa muutamana päivänä paikallamakuuta ja yllättävän hyvin on mennyt. N. kolme kertaa otan aina eri ajoilla, ja pisin aika on jotakuinkin 2min. Siiri ei ole kertaakaan vielä (koputtaa puuta) noussut, mistä olen ollut tosi yllättynyt, koska ennen Siiri jaksoi tolla ehkä 10m matkalla, jota nyt ollaan treenattu, niin maata ehkä 20-30s, jonka jälkeen nousi ylös. Nyt on treeneissä ollut tosi tarkkaavainen mun suhteen, vaikka välillä ympäröivät häiriöt (ohikulkevat autot, skeittaavat pojat, ohikulkevat koirat & ihmiset jne.) kiinnostavat ja saavat koiran huomion herpaantumaan, mutta tähän asti jokainen paikallaanmakuu on päättynyt onnistuneesti palkkaukseen. Siirillä esiintyy jojo-efektiä, eli ei millään malttaisi enää siinä vaiheessa olla makuulla kun palaan koiran viereen. Tästä syystä en ole ottanut liikettä vielä loppuun kertaakaan, vaan palkkaan järjestäen aina maahan ja vapautan.

Siirin terveysjuttuihin palatakseni vielä senverran, että koiralla todettiin ihotulehdus, joka SAATTAA vaikuttaa kävelyhalukkuuteen. Vielä ei tiedetä, onko se perimmäinen syy, mutta nyt hoitona menee jo toinen antibioottikuuri sekä nyt viimeisimmällä käynnillä viime tiistaina saatiin mukaan myös kortisonia, jota syötetään viikon verran pienenevällä annoksella. Siiri joutui myös tossa muutama viikko sitten kokemaan pahimman painajaisensa, eli pesulle joutumisen, peräti 4-5 kertaa kahden viikon sisällä ja nyt pitäisi vielä kerran pestä osa koiraa lääkeshampoolla. Eli taas saadaan lepytellä erittäin loukkaantunutta noutajaa kun ilkeät ihmiset vievät pesulle ;-)

Koirat pois, jotta ihmiset pääsevät örveltämään

Lainaan nyt Siirin blogia mun henk.kohtaseen mielenilmaukseen, kun nyt oikeasti ärsyttää. Kysehän on siitä, että Espoon Luukin koirapuisto, jota allekirjoittanut ei ole koskaan koiran kanssa käyttänyt, mutta josta on lukenut vain ja positiivisia kommentteja., suljettiin koirilta sen takia, että siellä oli mahdollista järjestää Weekend Festival. Puisto on kuulemma pk-seudulla ainoita paikkoja, missä vinttikoiria voi pitää irti ja alue on niin iso, että vinttarikin pystyy siellä kunnolla juoksemaan. MIKSI ihmeessä kyseinen festari, joka osoittautui täydeksi flopiksi kaikilta osin, täytyi järjestää juuri Luukissa? Katselin järkyttyneenä kuvia puistosta, siitä minkälainen kaatopaikka se on nyt.. Lasinsiruja, roskia, roskia ja vielä kerran roskia, ja PALJON. Kuka korvaa, jos jonkun koira satuttaa tassunsa lasinsiruun?
Eikä tässä vielä suinkaan kaikki, roskien lisäksi puistossa on tärvelty myös aitoja, koiranmentäviä aukkoja aidoissa.

Onneksi, ONNEKSI (ikävää tietysti niille, keillä suosikkiartisti jäi surkeiden järjestelyiden vuoksi näkemättä), festari oli täysi rimanalitus (uutisista päätellen), mutta toivottavasti se takaa sen, että tuo oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisille festareille, kyseisellä alueella. Ja en usko, että kovinkaan moni haluaa tuonne enää mennä, sanoista Weekend Festival tulee ensimmäisenä mieleen allekirjoittaneelle ainakin katastrofi.

Alla olevasta linkistä voitte katsoa kuvia ja "ihastella" aikuisten ihmisten aikaansaannoksia. Luukin koirapuisto festareiden jälkeen

Parhaat hetket juoksee nopeaan

Pieni piristys on aina paikallaan ja varsinkin nyt itselle se oli paikallaan, kun on ollut tosi rankka viikko koiran epämääräisen sairastelun vuoksi. Mun pieni, tai oikeastaan aika isokin piristys oli päästä viettämään päivä kahden parhaimman ystävän ja yhden hurmaavan koiranpennun kanssa, asiaankuuluvasti koirakisoissa tottakai. :) Lyhyesti siis, eilinen meni palveluskoirien SM-kisoissa täällä kotipaikkakunnalla Hyvinkäällä.
Mun aamu alkoi perus-pommiinnukkumisella ja kiireesti siitä käyttämään oma koira pihalla ja sitten valmistautumaan lähtöä varten. Pari minuuttia kuitenkin vaan myöhästyin aikataulusta ja muutamaa minuuttia yli aamu seitsemän olin jo Hyvinkään juna-aseman sillalla, jossa mua odottivat Tuuli ja pikku aussie Raiku. Siitä käveltiin kisapaikalle, joten tuli sopiva aamulenkkikin tehtyä ja saatiin vähän jännittää, että kyselläänkö kisajärjestäjien toimesta turistikoirilta rokotustodistuksia, mutta saatiin ihan rauhassa kävellä alueelle. Perustimme piknik-leirimme rinteeseen, josta katseltiin jälki(?)ryhmän tottissuorituksia, tai no, Raiku vei kyllä huomion pois kehän tapahtumista aika tehokkaasti, olemalla varsin suloinen pikku pentu. :)

Laumaan saatiin lisää vahvistusta kun Henni hiukan myöhemmin tuli myös paikalle. Samalla todettiin, että aikainen aamuherätys oli jo tehnyt tehtävänsä ja kahvikupillinen alkoi kuulostaa aika hyvältä idealta. Perustimme pikinik-leirimme tällä kertaa toisen kentän viereen, mutta koko päivä noudatti aika samaa kaavaa, tottissuorituksia kyllä seurattiin, mutta välillä se jäi vähemmälle kun oli niin hyvää seuraa, että se vei voiton. Ja pentu tottakai, sitäkin piti pallutella ja ihastella :) Kamerankin otin mukaan ja sitä tuli käytettyäkin jopa. Suurimmassa osassa kuvista jostain ihmeellisestä syystä esiintyy mustatrikki australianpaimenkoiran pentu ;)
No, kuvasin mä vähän myös kehän hienoja suorituksia, alla yksi todiste siitä. Bongattiin myös ihan huippuhauska tyyppi kun ihan pieni belgi laekenois-pentukin oli tutustumassa kisojen ilmapiiriin.

Oli kyllä ihan mahtava päivä, hauskaa oli! Kiitos loistavasta seurasta Henni, Tuuli ja ihana pikku-Raikuli pentu <3



Tänään vietettiin illalla kolme tuntia taas eläinlääkärillä. Mulle soitettiin päivällä jo edellispäivänä otettujen Siirin kilpirauhasarvojen tulokset ja niistä(kään) ei löytynyt mitään. Meidän luottoeläinlääkäri sattui puhelun aikana olemaan paikalla ja hänkään ei oikein keksinyt enää mikä koiraa vaivaa. Ainoa joka tuli mieleen oli addisonin taudin mahdollisuus. Se tutkitaan verikokeesta, ACTH-stimulaatiotestillä, joten meille varattiin samalle päivälle kello kuudeksi aika.
Paikalla oli eri eläinlääkäri kuin maanantaina ja ell teki Siirille samat perustutkimukset, jotka tehtiin myös maanantaina. Tämänpäiväinen ell tunsi Siirin vatsassa jotain laajentumista tai jotain? Siirin sydänäänet ok ja lyöntitahti myös. Siiristä otettiin taas kerran yksi verinäyte, jonka jälkeen sille annettiin joku pistos ja sanottiin, että 1,5h pitää odottaa ja sitten otetaan toinen verinäyte. Odotteluaikana Siiri kävi rtg-kuvissa, jotka otettiin Siirin vatsa- ja rintaontelosta. Toisen verinäytteen oton jälkeen ell tulkitsi meille kuvat ja sanoi, että mitään hälyyttävää kuvissa ei näy, Siirillä on tavallista pienempi maksa, mutta Siirin maksa-arvot otettiin eilen ja ne on ok. Eli nyt odotellaan torstaihin tuloksia tämänpäiväisestä testistä. Siiri sai vielä pahoinvoinnin estolääkkeen, kun on oksennellut parin päivän ajan.

Päivitystä Siirin tilanteeseen

Päästiin tänään eläinlääkärille puolen tunnin varoitusajalla ja meidät otettiin ylimääräisenä aamun potilaisiin. Siiri oli tosi reipas ja tarkkaavainen ell-asemalla, vaikka ei tykännytkään yhtään mennä tutkimushuoneisiin. Kerroin Siirin oireet ja näytin kaulan turvotusta (jota olimme pääasiassa tulleet siis näyttämään), ell tutki sen ja sanoi sen olevan epämääräistä, ei löydy mitään kovaa pattia tai imusolmukkeetkaan ei ole normaalia juurikaan isommat. Kerroin sitten tosta yleisestä apaattisuudesta, joka me tähän asti ollaan siis pistetty kuumuuden piikkiin, mutta se olikin loppujenlopuksi se, mitä ell halusi alkaa tutkia. Siiristä otettiin ensin kaksi putkiloa verta ja niistä tutkittiin pieni verenkuva (jossa mm. tulehdussolut yms), se ok. Maksa-arvot otettiin myös ja nekin ok. Lopuksi vielä yksi putkilo verta Siiristä otettiin ja se lähti muualle tutkittavaksi ja siitä tutkittiin kilpirauhasarvot, eli kilpirauhasen vajaatoiminnan mahdollisuus tutkitaan. Nyt odotellaan tuloksia huomiseen ainakin ja sitten sen jälkeen katsellaan jatkoa jos tulokset ovat siltäkin osin ok.

Tänään iltasella Siiri alkoi oksentelemaan, juuri kun pääsin eläinlääkärille sanomaan, että sellaisia oireita ei ole ollut. Oksensi aamupäivällä syödyt broilerinsiivet ulos. Soitettiin sitten vielä eläinlääkäriasemalle ja infoiltiin tilanteen muutoksesta.

Tuntuu, että en henkeä saa

Nyt täytyy saada avautua ja kirjoittaa. Itsellä on otsikon kaltainen tunne, joka tulee vain ja ainoastaan huolesta, jota juuri tällä hetkellä tunnen tuota rakasta kirppusirkusta kohtaan. Siiri on ollut apaattinen jo viikon päivät ja tähän saakka ollaan pistetty väsymys kuumuuden piikkiin. Tänään päivällä heräsin todellisuuteen, todellisuuteen siitä, että koira ei ole normaali oma itsensä. Käytiin pissalenkillä ja ensinnäkin mä jouduin houkuttelemaan Siiriä lähtemään ulos ja ulkona jouduin PAKOTTAMAAN koiran ovelta ulos. Sanoinkin äitille, että koiralle täytyy heti huomenna varata aika eläinlääkärille.
Myöhemmin illalla olin saattamassa kihlattuani takaisin armeijan harmaisiin, kun äitini soitti ja kertoi Siirillä olevan jonkinlainen patti kaulassa. Melkein juoksin kotiin, reilun viiden minuutin kävelymatkan aikana ehti käydä mielessään läpi kaikki ne pahimmat vaihtoehdot. Kotiin päästyä ei pattia/turvotuskohtaa tarvinnut kauaa etsiä, koska se oli ihan silmin havaittavissa. Mulla eka ajatus Siirin kaulan nähtyäni oli, että sitä olisi pistänyt joku öttiäinen. Koira voi kuitenkin ihan hyvin ja kasvattajalta neuvoa kysyessä uskalletaan ehkä nukkua yön yli, tai no allekirjoittanut tuskin nukkuu kun vahtii koiraa silmä tarkkana..

En ilman sua olla saata

Nyt on allekirjoittaneen elämä palannut takaisin uomiinsa, kun koira on taas kotona. Oli muuten älyttömän outoa elää koirattomassa talossa, ei sitä varmaan enää osaisikaan olla ilman nelijalkaista viipottajaa. Siiri oli kyllä ilmeisesti nauttinut olostaan, vaikka olikin juossut helteisimpänä päivänä äidin perässä mustikkametsään ja kuvauksesta päätellen oli saanut lämpöhalvausoireita :o Äiti oli onneksi fiksuna ymmärtänyt lähteä metsästä ja viedä koiran järveen, jonka jälkeen koira oli palannut normaaliksi. Onneksi mökki on saaressa, eli oli se uima-mahdollisuus, jolla koiran sai viilennettyä.
Siiri on kyllä varsin hyvähermoinen koira, se vietiin toissakesänä ensimmäistä kertaa mökille ja me äidin kanssa kuumeisesti pähkäiltiin, että miten koira saadaan veneeseen.. Mutta mitä vielä, koira saatiin helposti nostettua sinne ja sen jälkeen Siiri olikin siellä kun olisi aina matkustellut veneessä. Eikä kuulemma nytkään ollut mitään ongelmia, S oli jopa itse hypännyt veneestä pois, reipas pikkupiski :)

Koiran hyvähermoisuus tuli esiin myös viime yönä, kun aika mahtava ukonilma rupesi jylläämään. Meillä oli ovet ja ikkunat auki, eli välähdykset näkyi sisälle ja jyrinäkin kuului, mutta silti koira nukkui sikeästi unia nähden, ei paljon haitannut jyrinät tai salamavaloshow.

Tänään käytiin tekemässä pienet tempputreenit. Ensin vähän sivuttaisaskelia perusasennosta huvin ja urheilun vuoksi :) Sitten harjoiteltiin ryömimistä, joka tuntui tänään kovin kovin hankalalta, jopa niin, että koira meni ihan lukkoon, eikä enää tiennyt mitä tehdä. Vapautin ja siirryttiin ja kokeiltiin uudestaan ja palkkasin pienimmästäkin ryömimistä muistuttavasta eteenpäinsuuntautuvasta liikkeestä, koiran päässä syttyi taas lamppu ja saatiin loppuun pari ihan kelvollista suoritusta. Loppuun tein vähän juoksu"seuraamista", johon yhdistin mun jalan alta menon. Eli innostin Siiriä juoksemaan vierelläni ja sanoin ALI, ja ohjasin koiran jalkani ali toiselle puolelleni. Tämä tulee siis kt-koreografiaan, jota alan nyt vihdoin kunnolla työstämään, kun löysin ihan mahtavan uuden musiikin :) Meillä on epävirallisena tavoitteena kisata viimeistään ensi vuoden keväänä freestylessä, eli täytyy alkaa nyt tekemään töitä, jotta saataisiin tavoite toteutettua.

Esittely

Oops, unohdin kokonaan esitellä meidät edellisessä kirjoituksessa, vaikka linkkasinkin vanhan blogimme osoitteen siihen. Olisi se esittely silti voinut olla ihan paikallaan..

Parivaljakon tassun alla oleva osapuoli olen minä, Minttu. Kohta kaksikymppinen hyvinkääläinen, koulutukseltaan lähihoitaja/lastenhoitaja, kihloissa ja tällähetkellä inttileski. Kova halu olisi päästä aloittamaan oma itsenäinen elämä ja päästä pois äitini nurkista. Ehkä sitten vuoden päästä... :)

Hurttapuolta edustaa tällähetkellä (toistaiseksi) yksinomaan Siiri, 5-vuotias kultainennoutajaleidi. Siiri on vauhdikas, kaikkia rakastava ja omanarvon tunteva hölmö noutaja, joka iästään huolimatta tuntuu joissain asioissa olevan ikuinen pentu. :)

Tavoitteet harrastamisen suhteen silloin joskus viisi vuotta sitten oli kovat, harrastuskoiraa haettiin ja heti pennun kotiutumisen jälkeen melkeinpä aloitettiin treenaamaan tokoa, tavoitteena kisata joskus. Koira osoittautui kuitenkin aika haastavaksi tapaukseksi ja pisti kaiken mullinmallin ja näytti elämäänsä tyytyväiseltä aiheuttamansa kaaoksen keskellä. Koira siis vei meitä välillä ihan 6-0. Joten pääpaino oli silloin siinä, että koira pysyisi käsissä.
Asuttiin tuolloin vielä Nukarilla ja meidän kyyditseminen treeneihin oli aika nihkeää, joten tyydyimme pääosin omatoimitreeneihin. Kuitenkaan yhtälö ei toiminut ja treenit menivät turhan yksitoikkoisiksi, koira kyllästyi, ohjaaja kyllästyi. Tällähetkellä koira on siis 5v ja me ei olla startattu yhdessäkään toko-kokeessa. Ongelmia on vähän siellä sun täällä ja joka liikkeessä jotain. Välillä tokoinnostus nostaa päätään, mutta pääasiallisesti me ollaan tokohaaveet haudattu, koira ei vaan nauti mekaanisesta seuraamisesta vierellä tai siitä, että 2min pitää maata paikoillaan. Tästä syystä tehtiin päätös ja vaihdettiin lajia koiratanssiin. Koiran silmät aina loistavat kun tavallisen seuraamisen sijaan saakin pujotella ohjaajan jalkojen välistä tai juosta lyhyestä paikallamakuusta satakakskyt lasissa ohjaajan jalkojen väliin odottamaan seuraavaa käskyä. Eli tilanne on sikäli hyvä, laji josta koira nauttii joka taas johtaa siihen, että ohjaaja nauttii ja molemmilla on kivaa. :)

Uusi aika koittaa

Tämä on nyt virallisesti ensimmäinen kirjoitus tänne, vaikka Siirin blogi onkin täälläkin ollut olemassa jo hyvän aikaa. Viimeinen sysäys muuttoon vuodatukselta tänne oli kun vuodatuksen tauon aikana meidän upean ulkoasun kuvat olivat kadonneet :( Enkä jaksanut jäädä odottelemaan, että palautuuko ne, kun jo pidemmän aikaa on syönyt hermoja yleinen toimimattomuus sekä blogin täyttyminen roskapostikommenteista. Olen ehkä hölmö, mutta jopa hieman haikeaa muuttaa blogi tänne. Siirin blogi on aina ollut vuodatuksella, siellä on kaikki pentuajan kirjoitukset, kaikki huikeat onnistumiskertomukset, kaikki on siellä. Pääseehän sitä vielä lukemaan, ellei se koko blogi sitten kohta katoa bittiavaruuteen.

Nojoo, mutta osoitteessa http://specispice.vuodatus.net pääsee lukemaan noita kaikkia kertomuksia, lähinnä mahdolliset uudet lukijat, koska tarina jatkuu täällä, siitä mihin vuodatuksella jäätiin..