Nyt täytyy saada avautua ja kirjoittaa. Itsellä on otsikon kaltainen tunne, joka tulee vain ja ainoastaan huolesta, jota juuri tällä hetkellä tunnen tuota rakasta kirppusirkusta kohtaan. Siiri on ollut apaattinen jo viikon päivät ja tähän saakka ollaan pistetty väsymys kuumuuden piikkiin. Tänään päivällä heräsin todellisuuteen, todellisuuteen siitä, että koira ei ole normaali oma itsensä. Käytiin pissalenkillä ja ensinnäkin mä jouduin houkuttelemaan Siiriä lähtemään ulos ja ulkona jouduin PAKOTTAMAAN koiran ovelta ulos. Sanoinkin äitille, että koiralle täytyy heti huomenna varata aika eläinlääkärille.
Myöhemmin illalla olin saattamassa kihlattuani takaisin armeijan harmaisiin, kun äitini soitti ja kertoi Siirillä olevan jonkinlainen patti kaulassa. Melkein juoksin kotiin, reilun viiden minuutin kävelymatkan aikana ehti käydä mielessään läpi kaikki ne pahimmat vaihtoehdot. Kotiin päästyä ei pattia/turvotuskohtaa tarvinnut kauaa etsiä, koska se oli ihan silmin havaittavissa. Mulla eka ajatus Siirin kaulan nähtyäni oli, että sitä olisi pistänyt joku öttiäinen. Koira voi kuitenkin ihan hyvin ja kasvattajalta neuvoa kysyessä uskalletaan ehkä nukkua yön yli, tai no allekirjoittanut tuskin nukkuu kun vahtii koiraa silmä tarkkana..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti