Keskustelupalstan erään topicin innostama ajattelin raapustaa vähän syvällisempiä ajatuksia. Ketjussa keskusteltiin siitä, että kuinka kauan on etsinyt ensimmäistä ja toista koiraansa.
Siirihän on monen vuoden odottamisen tulos, en edes jaksa muistaa kuinka monta kertaa säntäsin äidin luokse koirakirja kädessä ja pidin huolella valmistellun luennon siitä, miksi minun piti ehdottomasti saada koira ja kuinka kiva tämän ja tämän rotuinen koira olisi ja sopii myös kerrostaloon.. Ja vaikka kuinka hyvin perusteli niin siltikin sai aina vastaukseksi saman tylyn ein. Tästä lannistumatta aina kohti uutta taistoa, ajatuksella, että kyllä se joskus leppyy. Jouduin kuitenkin toteamaan, että niin kauan kun kerrostalossa asuimme, niin koiranhankintaan lupaa ei heltynyt. Käännekohta asiassa tapahtui sitten kun muutimme Nukarille, keskelle metsää. Eräs tuikitavallinen automatka muuttui hetkessä koko elämäni muuttavaksi matkaksi. Maagiset sanat tuntuivat kun unelta, lupa omaan koiraan!
Rotuhan oli jo selvillä, oma kultainennoutaja oli se Haave, joten siitä alkoi kultsukasvattajien nettisivujen selaaminen. Silloin kriteerit oli alkeelliset, lähinnä että terveet vanhemmat, kasvattaja mahdollisimman läheltä ja oliko pentuja sillähetkellä saatavilla. Onni taisi olla matkassa kun saimme aivan hurmaavan Siirin ihanalta kasvattajalta, paljon huonomminkin olisi voinut käydä noilla kriteereillä etsiessä. :)
Nyt, Siirin ollessa 5½-vuotias, voin sanoa, että odotus palkittiin kyllä. Ja jälkeenpäin olen ollut ihan onnellinenkin siitä, että aiemmin en omaa koiraa saanut. Vaikkakin lapsuuden haaverotuni olikin eri, pienikokoinen tiibetinspanieli, niin on se koirasta huolehtiminen ja sen kouluttaminen kuitenkin oma lukunsa. En ehkä olisi kyennyt siihen 10-vuotiaana.. :)
Nyt toista koiraa harkitessa, on kriteerit nousseet, moni pentue on päätynyt EI-listalleni asioiden takia, jota sillon about 6 vuotta sitten ei osannut edes ajatella. Tavallaan hyvä asia, että osaa ennakoida, mutta tieto lisää tuskaa, se tekee koiranhankinnasta aika paljon vaikeampaa. Tuntuu, että sellaista pentuetta ei löydy, joka täyttäisi kaikki kriteerini. Tiedän, että täydellisyyttä on turha tavoitella, mutta voiko ottaa pentua yhdistelmästä, jossa joku tietty (pienikin) asia häiritsee, en tiedä.. Mietintämyssyssä on nyt muutama tuleva pentue, mutta vielä en paljasta mitään, suunnitelmat ajoittuvat ensi kevät-syksy akselille ja mikään ei ole varmaa. Olen ehkä vähän taikauskoinen, mutta en uskalla nyt suunnitelmistani sen enempää huudella ennen kun asiat saavat edes hieman varmuutta, siihen asti eletään jännityksessä.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti