Mennään minne vaan, meitä kukaan ei voi saavuttaa

Meillä oli perjantaina jännä päivä, ja jännityksen meidän elämään toi niinkin suuri asia kun junamatka. Ollaan Siirin kanssa matkustettu tasan kerran junalla ennen perjantaita, ja sekin oli niin, että oltiin menossa pentunäyttelyyn Lahteen ja koira sai paniikkireaktion jo junan nähdessään.. Lopputulos oli se, että mä raahasin puolen vuoden ikäistä, täydellisessä paniikissa olevaa, neljällä tassulla vastaan haraavaa noutajanpentua junaan, joka odotti meitä pysähdyksissä asemalla.. Sain koiran kyllä silloin junaan sisälle, mutta nyt ajattelin, että jos sama reaktio toteutuu niin tuota aikuista piskilöistä en kyllä junaan saa.
Jännitin ihan hulluna asemalla ja junan tullessa Siiri oli ihan normaali, eli hyvä alku ainakin. Etsittiin koiravaunu ja eikun yrittämään josko koira suostuisi hyppäämään junaan. Pienen epäröinnin jälkeen se ihme tapahtui ja koira oli junassa. :) Huikean 7min matkan jälkeen oli aika jännittää lisää, saadaanko koira ULOS junasta :D Siiri nimittäin pelästyi junan jarruttamisesta kuuluvaa suhinaa niin, että alkoi kiskoa taaksepäin, vaikka mulla olikin hihna suht kireällä. No kyllä se uloskin saatiin sieltä ja ihan oikealla asemalla vielä, eli ei tarvinnut matkustaa pääteasemalle Helsinkiin asti ;)

Ollaan me muutakin tehty kun junailtu, nimittäin kosketuskeppeilty. Sain vihdoin ja viimein inspiraation tehdä meille uuden kosketuskepin, koska vanha on ties missä ja muutenkin se oli aika karu versio. Siiri muisti tosi hienosti idean, vaikka siitä on kaauan aikaa kun viimeksi ollaan kosketuskeppiä harjoteltu ja sillon S oppi lähinnä nuolasemaan sitä, kröhöm, oikea-aikainen palkkaaminen, mikä se on? ;) Seuraavaksi sitten aloitetaan kosketusalustan treenaaminen..