Piiitkä päivitystauko taas, antakaa anteeksi. Syy on ehkä se, että me ei olla tehty mitään. Tai no, ei me nyt olla neljän seinän sisällä maattu peiton alla, mutta mitään sellaista ei olla tehty, mistä jaksaisi blogiin asti kirjotella. Pienen postauksen kirjotan Siirin ahaa-elämyksistä, joita se koki kun pääsi maistamaan tallikoiran elämää, ja omista huomioista, joita tein..
Viime viikonloppuna oltiin poikaystäväni kotona, ja siellä Siiri sai taas palan maalaiskoiran elämästä ja koirakavereiden seurasta. Itse pääsin hoitamaan hevosia, ja yllätyin siitä, että minä, ei-aamuihminen, nousin sunnuntai-aamuna ennen kahdeksaa tekemään aamun tallityöt ja se oli oikeasti kivaa! No, okei, muuta mun ei tarvinnut tehdä kun antaa hepoille aamuheinät, mutta en malttanut heti sen jälkeen edes lähteä, kun nautin niin paljon siitä hetkestä. :) En ole oikein koskaan hevosista innostunut, tai en ole ikinä ollut mikään heppatyttö, mutta onhan ne hienoja eläimiä ja nyt niiden kanssa oli tosi mukava touhuta ja ihan vaan katsella kun ne söivät heinää.
Siiri pääsi sunnuntai-päivällä tutustumaan tallikoiran elämään ja oli täysillä mukana siellä kun karsinoita siivottiin. Suurin mielenkiinnon kohde oli tallikissat, jotka höynäyttivät Siiriä tuon tuosta. Kovin rauhallisesti molemmat suhtautuivat toisiinsa, kissat lähinnä kyllästyneinä katsoivat ihmettelevää koiraa. Siiri pääsi myös heppoihin tekemään lähempää tuttavuutta, vaikka onhan tuo ihan pikkupentuna ja nuorempana nähnyt hevosia paljonkin. Vähän pelästyi kun hepat juoksi kauhealla kyydillä meitä lähemmäs ja Siiri meni mun taakse, mutta kun kyykistyin, malttoi koira käydä maate ja olikin hiljaa niin kauan kun koiran vieressä olin. Heti kun nousin, niin alkoi haukkukonsertti. Hepat on tottuneet koiriin, joten koira sai ihan rauhassa huutaa siinä.
Omia huomioita oli, kun taas jälleen kerran koirasta näki, että tuo koira on niiiin tehty maalle. En mä pysty sitä sanoilla kuvaaman, mutta siitä tulee ihan eri koira. Se, jota kaupungissa pidetään laiskana, jaksaa tuolla olleessaan vaikka kokopäivän olla pihalla, touhuta kokoajan ja remuta koirakavereiden kanssa. Tehtiin pienesti tokoa ja kun sen saman draivin saisi aina ton koiran tekemisiin niin me oltaisiin jo kisaamassa. Sydän särkyy joka kerta kun se on tuotava takaisin kaupunkiin. Onneksi mulla kuitenkin on mahdollisuus antaa Siirille pieniä hetkiä maalaiskoirana, ja onneksi Siiri ottaa siitä kaikesta ilon irti joka kerta. Ja mikä parasta, se on vain mun sydän joka särkyy tuotaessa koiraa takaisin kaupunkiin, koirahan ei sitä mieti, kun elää vain tässä hetkessä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti