Jos mikään ei riitä?

Olen pohtinut paljon meidän ekaa koetta ja sitä ajatusta että miksi mikään ei riitä. Meillä on ollut ehkä suurimmat pulmat kisamaisissa suorituksissa se että koira pysyy liikkeiden välissä kehänauhojen sisäpuolella. Kun koepaikan varmistus tuli sähköpostiin, päätin että meidän tavoitteita kokeeseen on tasan kaksi. 1. Koira pysyy paikkiksessa. 2. Koira ei karkaa kehästä.

Paikkiksen jälkeen tavoitteita oli siis enää yksi, ja kun oman koesuorituksen jälkeen juostiin kehästä loppupalkalle niin mulla oli siinä kohtaa loistofiilis, oltiinhan selätetty kaksi mörköä, kisauran startti ja koira koki kannattavammaksi pysyä hommissa kun lähteä etsimään jotain parempaa tekemistä.
Sitten päästiin siihen analysointi-vaiheeseen ja rupesi harmittamaan ne pikkuvirheet ja nollatut kaukot. Mihin tässä välissä unohtui ne tavoitteet?! Kun tiesin että mihinkään 200p suoritukseen emme pysty ja se ei ollut missään vaiheessa edes tavoitteena. Ehkä siinä vaiheessa tajusi että ykköstulos olisi aika siinä ja siinä, harmittaisi jos jäisi paria pistettä vajaaksi?
Mutta koirahan oli tehnyt ihan omannäköisensä suorituksen, ei paineistunut kisatilanteesta, mun jännityksestä, palkattomuudesta. Teki asiat niinkuin treeneissä. Miksi siis olla harmissaan jostain lisäkäskystä seuruussa tai ennakoimisesta liikkeestä maahanmenossa (jota siis tehnyt treeneissäkin), ne ovat kuitenkin asioita joille voi treeneissä tehdä jotain, tai seuraavassa kokeessa viritellä koira paremmin jotta seuruussa ei tarvitse enää herätellä koiraa lisäkäskyillä.

Muut näkevät vain tuloksen ja pisteet, mutta itse pitäisi pystyä näkemään sen tuloksen ja pisteiden taakse. Ja ajatella ne virheet niin että niissä on vielä varaa parantaa, mutta nähdä myös ne hyvät asiat.