Ai mitäkö me ollaan tehty? Me ollaan treenattu ihan hullun paljon. Kesä ja alkusyksy on täyttynyt koulutuksista, omatoimitreeneistä tai kisaharkoista. (ja vähän kokeistakin)
Mä en kaikista treeneistä jaksa enkä pysty enkä ehdi kirjoittamaan, mutta koitan jossain vaiheessa tehdä koontia siitä mitä ollaan tehty, miten ollaan tehty, missä vaiheessa ollaan ja jos on jotain ongelmia. Pysykää siis kuulolla.
Tämän päiväisestä Sannan koulutuskerrasta on kuitenkin ihan pakko kirjoittaa, koska se oli valehtelematta paras treeni pitkään pitkään aikaan. Ja tämä on paljon sanottu, sillä meidän tokoflow on ottanut vielä enemmän tulta alleen siitä kun viimeksi olen kirjoittanut.
Treenikaveri oli menossa Sannan ALO/AVO-kurssin kerralle, joka alkoi tuntia aikaisemmin kun meidän kisa/häiriökurssi. Kysyi sitten halutaanko kyyti ja totesi samaan lauseeseen että ehkä oltaisiin liian ajoissa. Mutta mitäpä muuta sitä mieluummin tekisi kun menisi kentän laidalle extratunniksi hengailemaan, päätettiin me lähteä kyydillä. Tarkoitus oli siis vaan hengailla kentän laidalla ja katsella kun muut tekevät. Vilkan reaktio oli hyvä kun kurssilaiset ottivat paikkikset alkuun, koira nousi omalta taukopaikaltaan, katsoi riviä ja katsoi mua kysyvästi että hei mitäs tämä nyt on, munhan pitäs olla tuolla. Pieni addiktio töihin.
Meidän kurssin alkaessa kävin nappaamassa koiran ja pieni vieterihyrrä sieltä tuli mukaan. Vire oli siis tosi korkealla, sen huomasi heti. Alkujuttelut ja suunnitelma siitä mitä tehdään ja sitten koira odottamaan. Odotellaan nyt kunnolla sitten ;)
Oman vuoron koittaessa mä mietin hetken että mitähän tästä tulee. Mun mielessä yhdistelmä Vilka + 1,5h odottelu katsoen kun muut tekevät + malttitreenit = extremeä ja hyvin todennäköisesti katastrofi.
Mutta kuinka väärässä olinkaan.
Tehtiin liikkuroituna luoksetulo+hyppy+seuruu+liikkeestä maahanmeno.
Luoksetulossa Sanna käskytti monta kertaa ja olikohan kolmannella kun kutsuin. Ei reagoinut Sannan käskytyksiin, vasta mun käskyyn ja korkeasta vireestä huolimatta ei myöskään törmännyt.
Hypyssä sama juttu, käskytyksiä tuli useampi ja taas vasta kolmannella tai neljännellä kutsuin hypyn yli.
Seuraaminen oli kiva, nyt se tuntui siltä kun se parhaimmillaan on ollut. Korkea vire näkyi, mutta piti paikan ja keskittyi siihen mitä ollaan tekemässä.
Liikkeestä maahanmenossa häiriökäskytys. Sanna sanoi merkin kohdalla käsky, siihen ei reagoitu vaan vasta vähän myöhemmässä vaiheessa tulleeseen käskytykseen. Loppu ok.
Nyt koira oli oikeasti kuulolla, siitäkin huolimatta että vireen kanssa mentiin ihan äärirajoilla. Sanna kommentoikin mun Facebook-päivitykseen, että pelkäsi Vilkan ampuvan itsensä johonkin kiertoradalle hetkellä minä hyvänsä. :D
Ja itse olin tyytyväinen siihen, että koira pysyi kasassa ja pystyi tekemään hommat kunnolla loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti