Megabileet koiran kanssa, ajatuksia harkkakokeesta

Huh. Käytiin tänään Sannan organisoimassa tokon harkkakokeessa. 

Mua ensinnäkin jännitti ja mä mietin että pidä koira tyytyväisenä, pidä itsesi tyytyväisenä. Noh, se ajatus ei ihan vienyt loppuun asti, koska neidillä himppasen oli energiaa joka purkautui vetämisenä ja kaikkena muuna "kivana" toimintana. Eli jouduin antamaan palautetta, mutta annoin kyllä aika herkästi sitten sitä positiivistakin.
Vilka tietää reitin tuonne kentälle, joten se rupesi keulimaan ihan huolella jo paaljon ennen kentällemenoa. Sitten stop ja ihan etanavauhtia kohti kenttää ja koiran vire mahdollisimman alas, tai että ei ainakaan kiihdyttäisi itseään lisää sillä että puolijuostaan kentälle, kun kiirettä ei ollut. Mä vaan olen aikamoinen pikakävelijä ihan normaalistikin.

Mentiin ajatuksella, että liikkuroidaan kuten virallisissakin, mutta saa palkkailla, saa tehdä omalla tavalla. Me luonnollisestikin tehtiin alokasluokkaa ja jätettiin sieltä pois noutoesineen pito ja kaukot. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että kummatkaan eivät ole vielä siinä kunnossa, että ne mitenkään onnistuisi, reilua koirallekkin näin.

Aloitettiin paikkamakuilla. Otin meille tarkoituksella namikipon, eli etupalkka Vilkalle. Ei mennyt ekalla maahan vaan vasta autettuna ja en käynyt palkkaamassa välissä. Valahti lonkalle ja lopulta nousi. Olin menossa korjaamaan kun aika olikin täysi. Laitoin kyllä maahan ja ensimmäistä kertaa nyt nostin perusasentoon ja vapautin kyllä kipolle. Hmm. Tavallaan olin hirmu tyytyväinen, ettei se jojoillut. Ensimmäinen kerta minuutti paikallaan ilman välipalkkaa. Ja se, että kehään tullessa Vilka jostain syystä riehaantui yhdestä koirasta, joka kaiken lisäksi vielä makasi Vilkan vieressä rivissä, ja neiti ei häiriköinyt muita. No, toki olisin voinut kieltää siltä loppupalkan, mutta näin nyt tälläkertaa. 
Meille on tullut tästä vähän mörkö, mä epäilen, että se ei pysy häiriössä, tai siis toisinsanoen pelkään, että pilaa jonkun muun suorituksen, varmasti koira aistii sen. Nyt oli tosi rauhallinen kun en katsonut sitä ja yritin miettiä jotain kuviteellista kauppalistaa. :D Eli ohjaajan ajatukset kuriin.
Yksittäisliikkeissä oltiin suoritusvuorossa jo toisina. Aloitettiin seuraamisella, kaavio oli aika lyhyt, mikä oli kiva, mutta ai kun meni ihan haahuiluksi. Tein ihan tarkoituksella täysin palkkaamatta suorituksen aikana, ja se kyllä valitettavasti näkyi. Toki me ollaan treenattu aika vähän palkatta, joten, peiliin katsomisen paikka taas! Mutta silloin kun koira oli mukana, se oli kivannäköistä, eli töitä töitä!

Liikkeestä maahanmeno. Seuraaminen ihan ok, ei mennyt pelkällä käskyllä maahan, eikä pysynyt kun siirryin sivulta eteen. En tiedä mitä tässä tapahtui.
Luoksetulo. Malttoi odottaa, jes! Huomio meni kentän laidalle, mutta testin vuoksi annoin silti tule-käskyn ja kyllähän se kuunteli ja tuli taas hyvällä vauhdilla, suoraan päin, mutta sitä se tekee normitreeneissäkin että..
Hyppy. Malttoi tässäkin odottaa ja "hyppy"-käskyllä yli ja perusasentoon ilman mitään muita apuja. Jes! Meillä on siis yksi valmis liike ;)

Mutta.

Ehkä tärkein asia oli se, että okei, meidän suoritus meni alle odotusten. Tai ei itseasiassa kun tavoite oli että koira ei karkaa kehästä. Mutta noin suorituksellisesti, paljon parannettavaa. Me kuitenkin saatiin loppuun yksi hienosti mennyt liike ja siitä ilosta palkkasin jo kehässä lelulla ja juostiin yhdessä kehästä iloisina. Katselin siinä muiden suorituksia ja muistin taas sen, että ei ne EVL:n koiratkaan aina onnistu, miksi siis odotan sitä vuotiaalta koiralta, jolla ei helmikuussa ollut vielä juuri mitään hajua yhdestäkään tokoliikkeestä, paitsi ehkä perusasennosta ja parin askeleen seuraamisista. Mieleen palasi juurikin helmikuulta, Synnoven sanat: koirasi on juuri niin hyvä kun sen olet treenannut.

Ja itse olen taas henkisesti kasvanut, epäonnistuminen ei ole enää maailmanloppu. Mitä pirun väliä jos yksi koesuoritus menee pieleen. Tärkeintä ei ole se päämäärä (koesuoritus) vaan se matka, joka on kuljettu yhdessä. Huomasin sen EVL:ää seuratessa, siellä kun epäonnistuttiin niin naureskellen korjattiin eikä siltikään välttämättä onnistunut. Ja oikeasti faktahan on se, että niistä epäonnistumisista oppii eniten. Jos suoritus menee kaikkien taiteiden sääntöjen mukaan niin itse ainakin teen silloin varsinaista ajatustyötä huomattavasti vähemmän kuin niiden kertojen jälkeen, kun kaikki tai mikään ei ole sujunut. Itse voin ainakin myöntää että harvemmin tulee kysyttyä itseltä "Miksi me onnistuttiin?" Yleensä se on ihan päinvastoin, "Mikä oli vikana, miksi me ei tänään ylletty onnistumiseen?". Vaikka toki niitä onnistumisiakin pitäisi varmaan analysoida. 

Katsotaan onko ajatukset vielä samankaltaisia kun se oikea koesuoritus joskus epäonnistuu ;) 

Käytettiin tilaisuus hyödyksi muutenkin, ensinnäkin malttitreeniä odotella kehän laidalla. Välillä tehtiin jotain pientä. Mutta yksi minkä muistin oikeastaan kun kävelimme juna-asemalle, oli se, että koiran kanssa pitää pitää hauskaa. Mulle tuli joku ihme tarve vaan kesken kävelyn ruveta innostamaan ja kehumaan koiraa ja hetkessä meillä olikin käynnissä suuremman luokan megabileet yhdessä. Ja mikä hienointa, mulla oli sen jälkeen kuin eri koira hihnan päässä. Eli note to myself: Yllätä koira! Vilka oli tämän jälkeen vähän silleen, että "Mitä sitten, mitä tehdään??" ja näinhän sen pitää mennä, rikkoa rutiineja. Sama toistettiin asematunnelissa, ensin innostin koiraa ja sitten jo mentiin täysiä ylös ramppia laiturille ja meillä oli niiin kivaa! Kuulostaa ihan hullulta, mutta Vilka kyllä syttyy aika nopeasti tollaselle hassuttelulle. 

Olen oppinut olemaan vertailematta itseäni ryhmätreeneissä muihin, siihen, jonka koira on FI TVA tai siihen joka kisaa SM-tasolla ja on siellä ollut viiden parhaan joukossa. Välillä tulee mietittyä, että sekin koira on melkein samanikäinen kuin Vilka ja mitä kaikkea sekin jo osaa.. Silloin pyrin aina miettimään, että me tehdään omaa juttuamme, miettimättä missä muut menevät. Tänään mua ei hävettänyt se, mitä kehässä tehtiin, en miettinyt, että miltäköhän tämäkin mahtaa näyttää ja voi ei. Ei, me käytiin tsekkaamassa, missä vaiheessa mennään ja mitä pitää vielä työstää. 

Mulla oli tokomasennus ennen tämänpäiväistä harjotuskoetta, enää ei ole. Nyt mulla on sellainen olo, että hei me pystytään tähän!