maanantai 22. kesäkuuta 2015

Hiotaan liikkeitä 4

Ah, taas odotettu maanantai ja ohjatut treenit! Oltiin samassa paikassa kuin sunnuntaina. 

Aloitettiin ihan keskustelemalla siitä, että jos etenee luokka kerrallaan, niin kokonaiskuva on vaikea hahmottaa. Ja juuri kun olin ennen treenjä lukenut taas uusia sääntöjä läpi ja silmäilemällä jo avointa ja ylempiäkin luokkia. Ihan sen takia, että en halua hinkata pelkkää alokasluokkaa, vaan yrittää nimenomaan hahmottaa kokonaisuutta. Meillä saattaa hetki mennä, että kisaamaan päästään, koska olen ne etujalkakaukot päättänyt (yrittää) opettaa, ja niissä todennäköisesti menee kauemmin opettaa kuin takajalkakaukoja. Joten ihan senkin takia en aio treenata pelkkää alokasluokkaa ensimmäiseen kisastarttiin asti.

Liikkeestä maahanmeno, me ei olla ikinä treenattu, mutta kun kokeilin mitä Vilka sanoo jos suoraan seuruusta käsken maahan, niin neiti painui maihin. On se kiva kun se ei perusasennosta mene ilman käsiapua maahan, mutta liikkeestä menee :D Sannan kanssa keskusteltiin käskysanoista ja etujalkakaukojen opettamisen vaikutuksesta juurikin esim. liikkeestä maahanmenoon. Mun pitäisi nyt jäsennellä omassa päässäni ensinnäkin käskysanat ja miettiä kokonaisuutta. Mikä käsky mihinkäkin. Ja miettiä jo myös liikkeestä istumista, koska se tulee uusissa säännöissä jo avoimessa luokassa. Ja opettaako sekin etujalkatekniikalla, mitä Sanna suositteli ja kun sitä hetken mietin, päätin että niin sen teen. Koska jos ohjaaja ei ole perillä, mitä tehdään ja miten, niin miten voi koiraltakaan odottaa sitä?

Omatoimisesti odotellessa treenattiin vähän peruutusta ja kaukojen vaihtoja. Peruutus sujuu parin askeleen verran, mutta pikkuhiljaa vaikeustasoa lisäten. Naksutin oli taas kiva kaveri tässä, pitäisi vaan enemmän muistaa käyttää. 

Hypyssä ohjaaja sai nuhteita kun auttoi koiran perusasentoon. Tiedostan sen ongelman, mun pitäisi varmaan teipata kädet jalkoihin kiinni. Ekalla kerralla tuli kivasti yli, tokalla yrityksellä kiersi ja kolmannella Sanna sanoi, että nyt otetaan ihan kisamaisesti, eli en saa auttaa yhtään. Jouduin ihan keskittymään itsekkin, Vilka just käskyn annettuani katsoi muualle, eikä lähtenytkään ekalla. Tokalla käskyllä tuli ja ilman apuja perusasentoon. Sanna sanoi, että tässä sen näkee, että koira osaa, kun vaan ohjaaja pitää itsensä kurissa, kielsi multa kaikenlaiset kädenheiluttelut. :D

Lopuksi ennen paikkamakuita otettiin vielä jakkaratreeniä. Eli meille ihan tuttu juttu, koiran etutassut jakkaralle ja kun itse liikkuu oikealle niin koira liikkuu samalla vasemmalle, näinköhän se nyt oli :D Meidän vuorolla Sanna kysyi, että osaako Vilka hakeutua sivu-käskyllä perusasentoon ja ekalla kerralla V hieman oikaisi, hyppäsi alas, mutta tuli kuitenkin perusasentoon niin, että tassut olivat jakkaralla, joten sai palkan. Sanna käski mua liikkumaan ja pyytämään uudestaan ja nyt pysyi tassut oikealla paikalla ja liikkui sivulle, pätevä!! Tätä ollaan kotonakin tehty kyllä, viime aikoina tosin vähän turhan harvoin. Eli jakkara taas esiin kotonakin. 

Paikkamakuut olivat meille tänään isoin ongelma. Vilka meni maahan, pysyi aina ensimmäiseen välipalkkaukseen asti ja sitten nousi. Eli meille nyt tehotreenit tähän!!

Otettiin myös ensimmäistä kertaa paikallaistuminen ja jäin ihan koiran eteen. Taisi siinäkin nousta. 

Vilka on tosi rauhallisen oloinen paikallaoloissa, siitä plussaa. Ja myös siitä, että vaikka se nyt on sikaillut niissä muuten niin ei kuitenkaan tähän saakka ainakaan ole kiinnostunut muista koirista, eli sekin on iso iso plussa. Eli jos lähtee niin kyllä se mun luokse on tulossa. Nyt vaan tehokasta treenausta tähän tämä viikko ja ensi viikolla sitten katsotaan mikä on tulos. Vaihdan tähän lopullisesti nyt käskyn, eli aloitetaan ihan alusta periaatteessa. Odota-käsky on vähän liian arkinen, eli se tulee helposti sanottua jossain lenkillä, siitä varmaan on lähtenyt se, että Vilka ei enää ole ihan varma, mitä siltä vaadin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti