Kaksista eri tokotreeneistä tulee nyt kaksi postausta.
Eilen käytiin Jokelassa meidän sekalaisen treeniporukan kanssa tokoilemassa ja siitä nyt ensin juttua.
Olin viettänyt koko päivän kotona koneella MM-tokon livestreamin äärellä, ja sen huomasi Vilkasta treenipaikalla. Teki mieli kääntyä samantien autolle ja ajaa kotiin. Pieni perkele kuvastaa varmaan parhaiten neidin käytöstä.
Mä oon ottanut tavaksi nyt oikeasti suunnitella treenit, mutta eilen ei kyllä ollut mitään valmista suunnitelmaa tehtynä. Eli lähtökohdat olivat taas vallan loistavat.
Oltiin tälläkertaa hieman eri paikassa, ja siinä on sopivasti hiekkakenttä ja nurmikenttä vierekkäin. Me tarvitaan nyt nimenomaan nurmitreeniä, joten sopi meille hyvin.
Musta tuntui taas, niinkuin taannoin Golden Ringin tokotiimin järjestämässä koulutuksessa, että me oltiin palattu taas ihan alkuun siinä, että ympäröivä maailma kiinnostaa enemmän kuin minä. Ihan kun mulla olisi ollut käsissä taas se koira, jonka kanssa vasta havahduttiin ongelmaan. Mulle iski taas se epätoivo. Alkuun otettiin ryhmässä paikkamakuut ja me poistuttiin rivistä ennen kun edes koko liikettä aloitettiin. Koiraa kiinnosti liikaa vieressä oleva koira, joten en todellakaan jäänyt testaamaan, että mitä koira tekee kun jää ittekseen riviin. Poistuttiin taaemmas ja tehtiin varsinaisen rivin takana oma paikallamakuu. Motivaatio tavallaan laski entisestään, mutta toisaalta sisuunnuin ja päätin, että me ei nyt luovuteta.
Ihan tarkkaan en muista, mitä kaikkea tehtiin vielä ennen taukoa, mutta ihan pieniä juttuja, kontaktia, seuraamisen vasemmalle käännöksiä.
Meillä oli nyyttäripiknik-treenit, ja juotiin rose Pommaccia skumppalaseista, koska oli tarkoitus juhlistaa SM-menestyjiä treenien yhteydessä, mutta valitettavasti kumpikaan heistä ei päässyt paikalle. Meillä oli kuitenkin kiva piknik ja maittavat eväät. Vilka oli kauempana tolpassa kiinni ja hetken se jaksoi siellä vähän protestoida kaivamalla nurmikkoa (jätin huomioimatta, vaikka mietinkin, että minkäköhänlainen kuoppa sinne syntyy), lopetti kuitenkin aika pian ja odotti loppuajan tosi nätisti hiljaa!
Evästauon jälkeen otettiin merkit ja mentiin vähän kauemmas nurmikolle tekemään pari luoksetuloa, tässä tai tauon aikana tapahtui jokin merkittävä muutos. Vilka taas varasti lähdössä, mä en ymmärrä miksi se tekee niin, tai ymmärrän joo, se ei tiedä mitä "odota" tarkoittaa. Mutta kun palautan sen varastamisen jälkeen takaisin ja teen pari kertaa pelkkää odottamista, koira toimii. Kun taas olen miettinyt että otan luoksetulon, koira varastaa. Vilka lukee mun ajatukset?
No saatiin me taas pari oikein kivaa luoksetuloa tehtyä, Vilka lähtee kivasti, vauhti on hyvä ja perusasentoon osaa jo hakeutua suht hyvin. Vielä kun tuon varastamisen saa pois niin meillähän on ensimmäinen valmis liike tässä!
Sanna oli ottanut molemmat hypyt mukaan, joten päästiin tekemään avohyppyä. Otin ihan alkuun pari kertaa niin, että liikkeessä pyysin Vilkan hyppäämään, koska tämä oli ensimmäinen kerta avohypyllä, ekalla kerralla Vilka alitti riman. Miksi koira, joka muuten tykkää pomppia kengurun lailla, ahtasi itsensä riman ALI? :D Voi pöhkö. Tokalla kerralla kuitenkin sain sen yli.
Luoksetulohyppynä käytin ensin sivu-käskyä ja tämä Vilkan mielestä tarkoitti esteen kiertämistä. Pöhpöh, palautus takaisin. Kokeilin toisen kerran ja taas sama. Vaihdoin käskyä "hyppy"-käskyyn ja sieltähän se pinkaisi yli niin hienosti!
Tehtiin vähän kaukojen vaihtoja, pikkuhiljaa sitä ideaa Vilkalle, että ne etujalat pysyisi paikallaan. Katsotaan nyt mitä tästä tulee..
Loppuun vielä vähän seuraamista. Ai vitsi, mä en tiedä, MITÄ koiralle on mahtanut tapahtua, mutta se seurasi kauniisti, ei poikittanut ainakaan mun silmään ja piti kontaktin! Ja mulla sai kädet mennä vapaasti, eikä niissä ollut namin namia. WAU! Ihan lyhyttä pätkää siis otetaan edelleen, mutta ihan v-a-l-t-a-v-a harppaus eteenpäin! Sanomattakin selvää, että tässä vaiheessa todella oli sellainen fiilis, että kannatti tulla ja kannatti olla eikä luovuttaa. :) Lopetettiin meidän superfiilikseen.
Kentällä oltiin kolmisen tuntia ja mietin, että Vilkalle täytyy tehdä tällaisia treenejä enemmän. Olla siellä kentällä ja osoittaa, että hommia pitää ja kannattaa tehdä, vaikka ympärillä olisi tai tapahtuisi mitä. Antoi uskoa siihen, että kyllä se kova työ palkitaan. Me pystytään tähän, ihan varmasti!
Ja niinkuin ystäväni mulle totesi "Eikö treenaaminen olis kamalan tylsää jos se olis niin helppoa?!". Niinpä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti