torstai 4. kesäkuuta 2015

Moni ei uskalla katsoo asioita kohti, helposti kääntyy pää

Käytiin toissapäivänä tekemässä sama setti kuin maanantaisella kurssikerralla.

Otin molemmat koirat treenaamaan. Vilka pääsi ensin hommiin. Sen kanssa aloitettiin perusasennosta ja siitä, että se pelkällä käskyllä siirtyisi edestä sivulle. (Omasta mielestäni) en antanut mitään vartaloapuja, eli aika pitkälti pelkällä käskyllä sen sain sivulle. Parempi siis jo. Huomio kuitenkin jatkossa niihin omiin käsiin, että pysyvät ruodussa.

Seuraamisesta ihan lyhyitä pätkiä, tein merkeistä pienen neliön, jossa oli ihan 4-5 askeleen suoria ja käännökset. Ensin tehtiin vasempaan ja sitten oikeaan. Mun pitäisi videoida nämä, koska kyllä se koira ihan kivasti tulee käännöksissä mukana, mutta haluaisin nähdä, mitä se oikeasti tekee käännöksissä. 
Poikittamista ei näkynyt yhtään, kun siihen oli tarkoitus puuttua. Kokeilin myös etupalkkaa tässä, mutta Vilka yritti "sivu"-käskyllä karata kipolle, eli nyt täytyy vahvistaa tuota seuraamiskäskyä paljon.

Luoksetulo oli ihan loisto! Jaksoi odottaa rauhallisena ja lelun otin esiin siinä vaiheessa kun oli jo ehkä kolmanneksen tullut kohti. Hieno Vii!

Paikallamakuu, lyhyellä matkalla ja lyhyellä ajalla. Muuten hieno, mutta nousi ennen aikojaan kun palasin vapauttamaan. Mikä ihme mun molemmilla koirilla on, kun molemmat sortuvat jojoilemaan näissä, tai mikä mun opetuksessa menee vikaan tässäkohtaa? :D Palautin Vilkan maahan ja menin viereen, josta vapautin suoraan ja palkkaus lelulla. 

Merkin kierto meni hirvittäväksi sähläykseksi, keskittyi lähinnä namiin, kiersi kyllä, mutta suureksi kysymysmerkiksi jäi, että oppiko mitään?



Sitten oli Siirin vuoro. Vilka vuorostaan tolppaan kiinni odottamaan. Odotin jotain infernaalista haukkukonserttia, mutta neiti osasi olla tosi nätisti. 

Siirin kanssa hassuteltiin. Sen kanssa tehtiin neliötä, se pääsi seuraamaan. Mä olen tappanut ton koiran kiinnostuksen seuruuseen ihan täysin, mutta teki ihan kivasti töitä kuitenkin. Tehtiin myös luoksetuloa, Siirin ongelmana on ollut aina oikeastaan tässä vauhti. Nyt jätin koiran istumaan, juoksin pois ja kun kutsuin, rupesin liikkumaan itse. Sain kun sainkin koiran innostumaan ja Siiri tuli hienosti koko matkan iloisena ja vauhdilla, wau!
Tehtiin vielä toinen kerta ja samanlainen into säilyi edelleen. Hieno tyttö!

Eilen keskiviikkona pyörähdettiin Vilkan kanssa mätsärissä, saatiin taas sininen, ei sijoituttu. Neiti käyttäytyi aika-ajoin tosi hienosti, mutta se pikkupossukin sieltä löytyi välillä ja jouduin hieman huomauttamaan törkeästä käytöksestään. Kehäkäytös oli kuitenkin kaunista pääosin. Kehuja saatiin siitä kuinka hyvin V jaksoi seisotuksissa keskittyä, ja kuulemma näkyy että seuraamista on harjoiteltu ja että siitä pitäisi opettaa pois näyttelykehiä ajatellen. Kerroin sitten vaan, että me toivottavasti käydään vain se yksi näyttely ja H hakemassa :) Ei me ehkä energiaa kuluteta näyttelyjuoksemisen opetteluun sen enempää. 








2 kommenttia:

  1. Jee päivityksiä! Ja ihania kultsukuvia! ♥

    Ootko koittanut tossa paikallamakuussa, jos sulla ois palkka kipossa esim. koiran takana, niin että kun palaat koiran viereen vapautat sen siitä palkalle? En tiedä toimisiko se, mutta sillä vois saada tota jojoilua pois, kun palkka ei tuu ns. sulta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Siirin kanssa aikanaan koitin takapalkkaa, mutta se raasu menee ihan hämilleen siitä, se keskittyy vaan siihen takana olevaan namiin ja se jäätyy totaalisesti :D
      Vilkan kanssa ei olla kokeiltu vielä, mutta täytyykin taas muistaa se, kiitos vinkistä :)

      Poista